Teksti: Irmeli Tuomarla

Kuvat Adolfo Vera

TEEMA: NUORET

Helsingissä - keväällä 2000

Nuori arabipoika KIDI, muukalainen kaupungissa, keskellä ei kenenkään maata. Opeteltavana uudet säännöt, uusi kieli, uudet tavat - muutos ja sen todellisuus.

Firekid on nuorille suunnattua, urbaania musiikkiteatteria. Tämä suurkaupungin laulu kertoo yhden yön tarinan suurkaupungin ankaruudesta. Alkuperäinen idea syntyi Pieni Suomi -teatterin johtajan Vilppu Kiljusen tarpeesta väittää, että Helsinkimme on muuttunut: "Vuonna 2000 Helsinki näyttäytyisi suurkaupunkimaisena, monivärisempänä kuin joskus aikoinaan 20 vuotta sitten joskus 1970-luvulla".

Ajassa tapahtuvassa uudenlaista nuorisolle suunnattua esitystä tehtäessä on pakko ottaa kantaa joihinkin ajan ilmiöihin painottaa käsikirjoittaja Sussa Lavonen.

- Työskennellessäni kuusi kuukautta Firekid-produktiota silmällä pitäen Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä, erityisalueenani monikulttuurinen nuorisotyö, sain aika annoksen näkökulmaa siihen miten suomalainen yhteiskunta kotouttaa maahanmuuttajia.

- Tämä kotoutus - sanahirviö - pitää sisällään juuri ne haasteet ja toimintamallit, joilla maahanmuuttajia on alettu sopeuttaa Suomeen. En voi olla tekstissä ottamatta hiukan kantaa siihen kaikenkirjavaan "kultturelliinsosiaalitätihömppään", jota usein asiantuntijaseminaareissa tarjottiin, sanoo Lavonen.

- Rasismia ei voi ohittaa. Sitä esiintyy. Pahimpia eivät ole vanhemmat ikäpolvet, vaan heidän rinnallaan vasta työelämään suuntautuva nuori sukupolvi, sanoo Lavonen.

- Olen ottanut tarkastelun kohteeksi kaikki ne omat ennakkoluuloni ja rasistiset ajattelumallini, joihin itsekin olen sortunut, olematta silti mielestäni mikään rasisti. - Käytän työssäni mielelläni termiä: musiikkidramaturgia. Musiikki on minulle väline, jolla liikutan tunteita yli kielen asettamien rajojen.

Steissit, etnoklubit, jengit - nuoruuden rajanylityspaikat

Helsingissä Assasta eli asematunnelista, kohtaamispaikoista ja klubeista on tullut luontevasti maahanmuuttajanuorten tapaamispaikkoja, jossa he ystävystyvät suomalaisnuorten kanssa ja etsivät nuoruutensa rajoja. Näille ei kenenkään maille etsiydytään samoista syistä, rotuun, taustaan, uskontoon katsomatta. Firekidin näyttämönä on etnoklubi, jossa nuoret kohtaavat, kertoo Lavonen.

Näytelmän eräs keskusaihe liittyy aikuisuuden ja nuoruuden eron käsittelyyn. Siksi näytelmää ei voi esittää ilman aikuisia. Aikuisten on osattava rehellisesti myöntää ikänsä ja myös se, että on tippunut kärryiltä nuorten ajattelumaailmassa, ehdottaa Lavonen.

- Nuorten globaali maailma tuntuu karkaavan käsistä; yhteiseksi tarkoitettu aikuisten 'tekomeininkikieli' ei vääntäydy yhteiseksi millään. Kasvuun liittyy aina kipua ja luopumisen tuskaa. Tärkeätä on tietää, että ristiriidat maahanmuuttajanuorten ja heidän vanhempiensa välillä syntyvät usein jo pelkästään siitä, että nuoret sopeutuvat koulujärjestelmämme kautta nopeammin suomalaiseen kieleen ja kulttuuriin. Kovinkaan moni somaliäiti ei puhu hyvin suomea. Miten äiti sitten voisi kommunikoida 15-vuotiaan tyttärensä kanssa, joka viettää aikaa mieluummin steissillä ja klubeissa kuin kotona hoitamassa pikkusisariaan, kysyy Sussa Lavonen.

Tyttöjengin filosofiaa - vulgäärejä verbalikkoja

Näytelmässä tyttöjengin rooli on painottunut. Tyttöjengit ovat jo käsite.

- Tytöt ovat raisuja. Raja poikien ja tyttöjen käyttäytymisessä ja käytösmalleissa on tullut tasavertaisemmaksi. Tytöt ovat röyhkeitä, verbaalisesti raakoja ja käytökseltään vulgäärejä, myös fyysinen aggressiivisuus on lisääntynyt. Tyttöjengin hampaisiin joutuva saa osakseen armotonta kohtelua, sanallista ja rienaavaa piikittelyä.

- Pojat ovat perinteisemmällä tavalla itsetunnottomia. Pienikin vastoinkäyminen tai pettymys saa aikaan heissä putoamisen, ylimitoitetun tunteenpurkauksen, joka ilmenee jatkuvana aggression läsnäolona. Poikien ahdistus purkautuu suoremmin fyysisenä ja saa siksi ympäristön varuilleen väkivallan uhan alla.

Ajassa ikonisoituvia rooleja

Näytelmä nostaa esille kipeitä kysymyksiä. Monet niistä on tarkoituksella jätetty auki, Lavonen selittää. Keskeisiä teeoma ovat mm. äiti-tytär -suhde, nuorten oma aika, jossa kuuluukin voida 'hengailla', tyttöjengifilosofiaa, huumekysymystä. - Näytelmässä ei kuitenkaan mässäillä neuloilla vaan katsotaan ilmiötä silmiin: 'millä vaan pää sekaisin', 'yksi yö voi muuttaa kaiken'.

Roolit ovat elävääkin elämää todellisempia. Juuri niitä, joissa inhimillistyvät kulttuurien väliset törmäykset ja konfliktit. 12 nuorten roolia ja 8 aikuisten roolia tekee aika ison joukon erilaisia draamoja, kiteyttää Lavonen.

- Pääroolin KIDI nuori maahanmuuttajapoika on jengin idoli ja johtaja. Kidi on sotkeutunut typeriin pikkurötöksiin, joihin hän on ajautunut lähinnä käteisen puutteessa. Hänen vastaparinsa on ALI, eräänlainen opas näytelmän kulussa. Ali kuolee vahingossa, tapaturmaisesti, turhan kuoleman. AISHA on Alin pikkusisko, jota Ali suojelee. Aisha edustaa jotain puhdasta ja viatonta. Kidi rakastuu Aishaan, joka käy läpi omaa itsenäistymistään ja irtiottoaan isoveljestään Alista. Aisha, näytelmän langennut enkeli, pääsee tyttöjengin jäseneksi, kokeilee huumeita ja rakastuu suomalaiseen renttuhurmuri -poikaan Makoon, joka osaa soittaa ja laulaa jumalaisesti, mutta on sekaantunut huumeisiin. Muuten Mako on kiltinoloinen koulukodin kasvatti.

- Tyttöjengin dominantti, fyysisesti vahva lesbopomo HEIDI, asuu kahdestaan äitinsä kanssa pienessä alkoviasunnossa. Heidi huolehtii syrjäytyneestä äidistä ja pitää erityisesti pihdeissään SAMIRAA, yhtä maahanmuuttajatytöistä, joka on täysin Heidin johdateltavissa asiassa kuin asiassa. Nuori Samira on täysin vailla omaa identiteettiä, päättämätön ja heikkoluonteinen. EVELIINA on kotoaan karannut tyttö, jonka äiti on alkoholisoitunut, empaattinen taiteilijaluonne. VENLA taas on nuori prostituoitu, joka on syntynyt virolaisesta äidistä ja suomalaisesta isästä. Venlalla on täysin kaaosmainen suhde rahaan ja tavaraan. Muita poikia näytelmässä ovat PADE, rikkaan perheen kasvatti Eirasta ja ILE, uusioperheen poika Espoosta. TARA on adoptiotyttö lääkäriperheestä ja NASRA itsenäistyvä somalityttö, kuvailee Lavonen kirjoittamiaan nuorten rooleja.

Aikuisroolit ovat näytelmässä tärkeitä. Aikuisrooleja ovat mm. LUOTSIT nuorten kenttätyöntekijöinä, SOSSU sosiaalityöntekijä, karanneen tytön ÄITI, jolta 'vapaa kasvatus' on vähän luisunut käsistä. Lääkintävahtimestari LEXA, joka väittää olevansa lääkäri ja joka diilaa nuorille pillereitä ja piriä. GAMEBOY, tietokonenörtti, jolla on mennyt vähän överiksi. ASSAN SUUTARI, joka on vähän nähnyt kaikenlaista, eräänlainen Don Juan. HULLU NAINEN, avohoitopotilas, näytelmän kommentaattori, joka ei viihdy Hyksissä vaan steissillä. PIKARUOKALAN PITÄJÄ, eräänlainen hyväntekijä jakaa ruokaa nuorille ilmaiseksi. TYÖTÖN MIES, tuurijuoppo, vapaaehtoisesti oravanpyörästä tiputtautunut humanisti. YKSINÄINEN HOMO, joka etsii seuralaisia. Mukana myös kukkakaupan pitäjä, vartijoita, poliiseja, maahanmuuttajia ym., ihmisiä Helsingissä.

Vaatii uskallusta tehdä teatteria nuorten kanssa

Sussa Lavonen innostui aiheesta jo pari vuotta sitten opettaessa nuorille kirjoittamista ja dramaturgiaa Mikkelissä Haloo Hamlet-projektissa, joka oli koulujen ja teatterin yhteistyöhanke.

- Nuorten kannsa teatterin tekeminen on vaikeaa. Nuoret ovat ehdoton, rehellinen, palkitseva ja samalla haastava kohderyhmä, luettelee Lavonen.

- Musiikkiteatteri on aina ollut minulle läheinen. Minulle se merkitsee sitä lyyrisempää osastoa. 1990-luku on ollut suurten musikaalien aikaa. Ajattelin, että Firekidissä voisin yhdistää tämän ajan nuorten RAP-kulttuurin, perinteisemmän musikaali- ja pienimuotoisemman musiikkiteatterin laulurepertuaarin. Ripaus perinnettä näkyy esimerkiksi Suutarin tangossa ja äidin laulussa, jotka ovat selkeitä rakkausballadeja.

Firekidin musiikin on säveltänyt Samuli Laiho. Nuori, teknisesti lahjakas muusikko tuntee läpikotaisin nuorten musiikin. Laiho ei pelkää sovittaa yhteen musiikillisia elementtejä, jotka äkkipäätä ajatellen voisivat olla toisensa poissulkevia. Tämä monimuotoisuus näkyy musiikillisessa jäljessä - joukossa on järjettömän herkkiä, ihania biisejä, huokaa Lavonen. Etnomusiikki, räppi, nuorten tanssikulttuuri ja 'CD-musanuorten' kulttuuri kohtaavat. Näytelmässä esiintyy senegalilainen räppäri Tidiane Ba, joka on tehnyt RAP-tekstit. Ba on esiintynyt mm. Helsingin etnoklubeissa, mm. Soodassa, Sauna-baarissa ja Vanhalla.

Koko syksy worshoppia!

Ennen kuin nuoret ja aikuiset ammattinäyttelijät konkreettisesti kohtasivat 4. tammikuuta 2000 ja alkoivat hioa yhteistyötä, oli nuorilla takana pitkä työrupeama. Jo alkusyksystä etsittiin ja kutsuttiin karsintoihin nuoria tätä näytelmää varten. Helsingin kaupungin Helsinki 2000 -hankkeisiin liittyen, johtaja George Dolivon myötävaikutuksella saatiin tukea, Workshop-projektille, jolla koulutettiin, ohjattiin, liikutettiin ja tanssitettiin, laulatettiin, harjoitettiin valittu joukko nuoria hitsautumaan rooleihin ja toisiinsa. Koulutusvaihetta Sussa Lavonen pitää tärkeänä.

- Ilman workshop-vaihetta ei varmasti olisi onnistuttu. Nuorten itsensä ja yhteistyön kannalta sillä oli suuri merkitys.

Näytelmän koreografiasta ja nuorten liikunnallisesta harjoittamisesta on vastannut tanssitaiteilija ja koreografi Russell Adamson. Workshop kouluttajana toimivat myös Pieni Suomi- teatterin ohjaaja Vilppu Kiljunen ja ohjaajan assistentti Riku Saastamoinen.

- Oli aika pitkä matka siihen, että kieli toimi, roolit loksahtivat kohdalleen ja että kunkin nuoren oma osaaminen, lahjakkuus osui sisällöllisesti paikalleen. Myös koreografisesti koulutusjakso oli tärkeä. Tarvittiin uskottavuutta tappelukohtauksiin, katukäyttäytymiseen ja kadun kieleen. Lavastus on pelkistetty ja ihmiset ovat läsnä lavalla lähes koko ajan. Vaatii paljon työtä löytää 'yhteinen näkemys tilasta' ja että se toimii. Vilppu Kiljusen ja Riku Saastamoisen henkilöohjauspanos on mittava, jotta hyvä fiktiivinen teatteriesitys tulee todentuntuinen draamaksi, jossa myös pohdinnat rasismista ja asenteista näkyvät, tiivistää Lavonen.

Rakenteeltan aiheensa näköinen musiikkinäytelmä

Sussa Lavonen pitää kiinni omasta ammatillisesta väittämästään, että suomalainen laululyriikka voi olla myös nuorillekin sopiva lajityyppi.

- Uskon niin. Toisaalta käsikirjoituksessa ja laululyriikassa olen tavoitellut ajan tulkintaa. - Omatkin asenteet, käsitykset, ne kuvitellut ja todelliset, kyseenalaistuvat terveellä tavalla. - Uskon, että tämä musiikkiteatteri ei ole tavanomaisesti läpisävelletty. Se ei ole mikään 'Romeo ja Julia' -juttu, vaan se on rakenteellisestikin uusi. Siinä aihe määrittää rakennetta - se on aiheensa näköinen.

Tämä työ oli "pitkä synnytys" ja tulossa on tiettävästi potra lapsi. Pitkä projektiaikataulu on määrittänyt oman ajan käyttöä ja on pakottanut pitkäjänteisyyteen; se on tehnyt luonteelleni oikein hyvää! kuittaa Lavonen.

Teatteri PieniSUOMI (logo)

Firekid-musiikkinäytelmän kantaesitys on 9.3.2000.

Ohjaus: Vilppu Kiljunen, Käsikirjoitus: Sussa Lavonen, Sävellykset: Samuli Laiho, RAP-tekstit: Tidiane Ba, Koreografiat: Russell Adamson, Lavastus: Pirjo Liiri-Majava, Puvustus: Reija Laine, Valosuunnittelu: Juha Westman, Äänisuunnittelu: Jyri Salmi, Ohjaajan assistentti: Riku Saastamoinen, Bändi: Mikko Kosonen, Tom Nekljudov, Petri Somer, Harri Virtanen, Tuottaja: Pieta Hytti

Rooleissa:

Nuoret: Tidiane Ba, Anna Havunta, Oskari Korenius, Saija-Riitta Kotirinta, Marina Ljan, Antti Luusuanniemi, Ulla Raitio, Aman Singh, Nina Stuzle, Vesa Yli-Pelkonen ja Yusuf Mohamed.

Aikuiset: Petri Johansson, Risto Kaskilanti, Ritva Koskensuu, Tiia Louste ja Antero Nieminen.