Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Perusteettomia määräaikaisia työsopimuksia karsitaan valvonnan tehostamisella
20.12.2007
Vuoden vaihteessa tulevat voimaan lakimuutokset, joilla pyritään vähentämään
perusteettomia määräaikaisia työsuhteita. Muutosten myötä työsuhteen keskeisiä
ehtoja koskevan selvitysvelvollisuuden rikkominen tulee rangaistavaksi.
Tavoitteena on, että määräaikaisuuden perustetta harkitaan tarkemmin ja että
peruste tulee työntekijöiden tietoon nykyistä paremmin. Myös
työsuojeluviranomaisen valvontakeinoja parannetaan. Hallitus esitti eduskunnan
hyväksymien lakimuutosten vahvistamista tänään torstaina 20. joulukuuta.
Tarkoituksena on, että tasavallan presidentti vahvistaa lait perjantaina 21.
joulukuuta.
Työantajan velvollisuutta antaa selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista
tehostetaan rangaistussäännöksellä. Säännösmuutoksella parannetaan työntekijän
tiedonsaantioikeutta paitsi sopimuksen määräaikaisuuden kestosta ja
määräaikaisuuden perusteesta myös muista työsuhteen keskeisistä ehdoista. Myös
työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettu laki
muuttuu.
Voimassa olevan työsopimuslain mukaan yli kuukauden jatkuvissa työsuhteissa
työnantajan on annettava työntekijälle kirjallinen selvitys työnteon
keskeisistä ehdoista, jos niistä ei ole sovittu kirjallisella työsopimuksella.
Säännöksessä tarkoitettuja työsuhteen keskeisiä ehtoja ovat mm. työnteon
alkamisajankohta, määräaikaisen sopimuksen kesto ja määräaikaisuuden peruste,
koeaika, työntekopaikka, pääasialliset työtehtävät, sovellettava
työehtosopimus, palkka, työaika, vuosiloman ja irtisanomisajan
määräytymisperuste.
Työsopimuslain muutoksilla ei luoda työnantajalle uusia velvoitteita, vaan
sillä tehostetaan velvollisuuden noudattamista.
Rangaistava velvollisuuden rikkominen voi ilmetä joko koko selvityksen
antamatta jättämisenä tai siten, että selvityksestä käy selville kaikkia keskeisiä
ehtoja.
Rangaistusuhalla pyritään vaikuttamaan siihen, että työnantajat harkitsisivat
työsopimuksen määräaikaisuuden perustetta nykyistä huolellisemmin ja myös
siihen, että tieto perusteesta annettaisiin käytännössä tiedoksi työntekijälle
kirjallisesti.
Työnteon keskeisiä ehtoja koskevan selvityksen antamisen painoarvoa lisätään
myös työsuojelun valvontalain muutoksella. Jos työntekijä ei saa selvitystä
työnantajalta, työsuojelutarkastaja voi käyttää kehotusmenettelyä selvityksen
saamiseksi.
Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2008. Säännöksiä sovelletaan myös ennen lain
voimaantuloa solmittuihin työsopimuksiin. Rangaistavuus ei kuitenkaan ulotu
ennen lain voimaantuloa tapahtuneisiin selvitysvelvollisuuden rikkomisiin.
-----------
Lisätietoja:
lainsäädäntöjohtaja Kröger Tarja, työministeriö, p. 010 60 48932, sähköposti etunimi.sukunimi@mol.fi
Lait julkaistaan ennen voimaantuloa internetissä osoitteessa www.finlex.fi