Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Työryhmä esittää säännöksiä työnantajan oikeuteen käsitellä työntekijän luottotietoja
Työministeriön asettama
kolmikantainen luottotietolainsäädännön kehittämistyöryhmä ehdottaa, että
yksityisyyden suojasta työelämässä annettuun lakiin lisätään säännökset siitä,
millä perusteilla työnantajalla on oikeus käsitellä työnhakijaa tai työntekijää
koskevia henkilöluottotietoja heidän luotettavuutensa arvioimiseksi. Sääntelyn
tavoitteena on luoda selkeät pelisäännöt ja edellytykset henkilöluottotietojen
käsittelylle työelämässä. Ehdotetut säännökset täydentäisivät marraskuun alussa
voimaan tullutta luottotietolakia työelämän osalta.
Työnantajalla olisi oikeus saada ja käyttää työtehtävään jo valitun työnhakijan
tai työtehtäviä saman työnantajan palveluksessa vaihtavan työntekijän tai
virkamiehen henkilöluottotietoja, kun tämän on tarkoitus toimia työtehtävissä,
jotka edellyttävät erityistä luotettavuutta ja joihin liittyy työtehtävien
luonteen johdosta mahdollisuus laittoman taloudellisen hyödyn tavoitteluun.
Säännöksen noudattamisen tehosteeksi ehdotetaan myös rangaistusuhkaa.
Työnantajan oikeus rajoittuisi tiettyihin työtehtäviin. Tällaisia olisivat
tehtävät:
- joihin sisältyy päätäntävaltaa tehdä työnantajan puolesta merkittäviä
taloudellisia sitoumuksia tai itsenäistä harkintavaltaa tällaisten sitoumusten
valmistelussa,
- joissa työntekijän nimenomaisena tehtävänä on luoton myöntäminen ja valvonta
lukuun ottamatta osamaksukauppaa,
- joiden hoitamiseksi työnantaja antaa pääsyn työnantajan tai tämän asiakkaan
kannalta sellaisiin keskeisiin liike- ja ammattisalaisuuksiin, joiden
suojaamisesta on erityisesti huolehdittu,
- joiden hoitaminen edellyttää sellaisia tietojärjestelmän käyttöoikeuksia,
joiden avulla voidaan siirtää työnantajan tai tämän asiakkaan varoja tai
muuttaa niihin liittyviä tietoja, tai joissa työntekijä käyttää tällaisen
tietojärjestelmän pääkäyttäjän valtuuksia,
- joiden olennaisena osana on käsitellä ilman välitöntä valvontaa arvoltaan
merkittävää määrää rahaa, arvopapereita tai arvoesineitä,
- jotka ovat työnantajan tai tämän asiakkaan omaisuuden vartiointitehtäviä tai
- joiden luonteeseen pääsääntöisesti kuuluu valvomaton työskentely
yksityiskodissa.
Työnantajalla olisi vastaava oikeus myös, jos työntekijän työtehtävät muuttuvat
työsuhteen aikana siten, että ne täyttävät edellä mainitut kriteerit.
Henkilöluottotietojen käyttöoikeudesta tilanteissa, joissa henkilö valitaan
yrityksen vastuuhenkilöksi, kuten yhtiömieheksi, toimitusjohtajaksi, yhtiön
hallituksen jäseneksi tai hänelle annetaan prokura- tai nimenkirjoitusoikeus,
säädetään luottotietolaissa.
Ehdotetuilla säännöksillä olisi heijastusvaikutus luottotietoja luovuttavien
yritysten toimintaan, sillä ne voisivat luovuttaa työnantajalle työntekijän
luottotietoja vain edellä tarkoitetuilla perusteilla.
Työministeriö asetti työryhmän tammikuussa 2007 ja työryhmä tehtävänä oli
valmistella. säännökset luottotietojen käsittelystä työelämässä siten, että
säännökset voidaan lisätä yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004)
annettuun lakiin.
Työryhmän puheenjohtaja oli hallitusneuvos Raila Kangasperko
työministeriöstä. Työryhmässä olivat edustettuina oikeusministeriö, kaikki
palkansaajakeskusjärjestöt, Elinkeinoelämän keskusliitto EK; kunta- ja
valtiotyönantajat sekä Suomen Yrittäjät ry. Työryhmän ehdotus on yksimielinen.
Luottotietotyöryhmän muistio on julkaistu kokonaisuudessaan internetissä
osoitteessa www.mol.fi/julkaisut.
--------------
Lisätietoja:
hallitusneuvos Raila
Kangasperko, työministeriö, puhelinnumero 050 396 0201, sähköposti
etunimi.sukunimi@mol.fi