Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « null
21.11.2007
Työministeriön julkaisema Työpoliittinen aikakauskirja on ilmestynyt jo
viidenkymmenen vuoden ajan. Aikakauskirjan juhlanumerossa pääministeri Matti
Vanhanen toteaa, että työhallinto ja työpoliittinen tutkimus ovat
jatkuvasti uusien haasteiden edessä.
- Pula työvoimasta on todellisuutta jo monilla aloilla ja alueilla, mutta
samaan aikaan noin 200 000 ihmistä kärsii työttömyydestä. Elinkeinorakenteen
muutoksen vuoksi työtä vaille jääneiden koulutus ja kokemus eivät aina vastaa
uusien työpaikkojen vaatimuksia. Yksi ratkaisu tähän pulmaan on työn ja
työvoiman koulutuksen tuominen lähemmäksi toisiaan. Työ- ja
elinkeinoministeriön perustaminen palvelee tätä tavoitetta, Vanhanen toteaa.
Työpoliittisen aikakauskirjan haastattelema työministeri Tarja Cronberg
uskoo, että paheneva pula työvoimasta näkyy tulevaisuudessa myös ikääntyvien
työntekijöiden arvostuksen lisääntymisenä.
- Siihen tarvitaan voimakasta asennemuutosta, koska ikääntyvät työllistyvät
tällä hetkellä huomattavasti heikommin kuin muut. Esimerkiksi Tanskassa on
tällä hetkellä kovempi pula työvoimasta kuin meillä, ja siellä on alettu puhua
”harmaasta kullasta”, kun viitataan ikääntyvien työssäkäyntiin.
- Ikääntyvien työelämässä pysymisessä ei ole kyse vain eläkkeistä tai
asenteista, vaan myös eläkkeellä olevien tulisi voida tehdä työtä jonkin verran
verottomana. On luotava olosuhteet, joissa ikääntyvän on hyvä olla töissä,
Cronberg jatkaa.
Cronberg arvioi haastattelussa myös suomalaisen työelämän tutkimuksen tasoa ja
ominaispiirteitä.
- Suomessa työterveys on ollut työelämän tutkimuksen lähtökohta. Muissa maissa
työelämän tutkimus on lähtenyt työmarkkinoiden toimivuudesta,
työmarkkinajärjestöjen välisistä suhteista ja työympäristöstä. Suomalainen
tutkimus on todella korkeatasoista. Kuitenkin välillä tuntuu, etten saa
työministerinä vastauksia kysymyksiini. Työelämän tutkimus on aika
pirstoutunutta, hän sanoo.
Juhlanumeron muissa artikkeleissa Työpoliittisen aikakauskirjan pitkäaikainen
toimittaja ja toimitussihteeri, työmarkkinaneuvos Oiva Lönnberg
tarkastelee artikkelissaan työnvälitystilaston satavuotista historiaa. Lisäksi
tutkija Sanna-Mari Hynninen, erikoissuunnittelijat Hanna Hämäläinen
ja Mika Tuomaala sekä erikoistutkija Niilo Melolinna pohtivat
artikkeleissaan työntekijöiden ja työpaikkojen kohtaamiseen liittyviä
kysymyksiä.
Työpoliittisen aikakauskirjan historia alkoi vuonna 1957, jolloin
kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön työmarkkinatutkimustoimisto alkoi
julkaista nykyisen aikakauskirjan edeltäjiä, Tiedoituksia ja Työmarkkinakatsausta.
Vuonna 1962 nämä kaksi julkaisua yhdistettiin Työvoimakatsaukseksi, joka jatkoi
ilmestymistään koko vuonna 1970 perustetun työvoimaministeriön olemassaolon
ajan. Kun ministeriö vuonna 1989 muuttui työministeriöksi, julkaisu nimettiin
Työpoliittiseksi aikakauskirjaksi.
Työpoliittisen Aikakauskirjan tarkoituksena on edistää työpolitiikkaan
liittyvää tutkimukseen ja asiantuntijuuteen perustuvaa keskustelua sekä tukea
työministeriön strategiatyötä.
- Työpoliittinen aikakauskirja on muodostunut 50 vuoden kuluessa alan
johtavaksi julkaisuksi Suomessa. Etenkään työvoimapolitiikan alalla ei ole
muita tähän aihepiiriin keskittyviä julkaisuja, päätoimittaja Heikki
Räisänen toteaa juhlanumeron pääkirjoituksessa.
-------------
Lisätietoja:
Työpoliittisen aikakauskirjan päätoimittaja, tutkimusjohtaja Heikki Räisänen,
työministeriö, puhelinnumero 010 60 75959
Työpoliittisen aikakauskirjan toimittaja, erikoissuunnittelija Pekka Ylöstalo,
työministeriö, puhelinnumero 010 60 47090
Työpoliittinen aikakauskirja 4/2007 on julkaistu internetissä osoitteessa http://www.mol.fi/mol/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/04_aikakauskirja/index.jsp
Toimitukset voivat tilata aikakauskirjan maksutta sähköpostiosoitteesta
tyoministerio.julkaisutiimi@mol.fi.