Siirry suoraan sivun sisältöön
Pienennä tekstiä
Suurenna tekstiä
 
 
Etusivu  |  Työnhakijan palvelut  |  Työnantajan palvelut  |  Työsuhdeasiat  |  Koulutus ja ammatinvalinta  |  Yrittäjyyspalvelu  |  Työ- ja elinkeinotoimistot  | 
 

Olet sivulla:   Etusivu  «  Ministeriö  «  Tiedotteet  «  Vähemmistövaltuutettu Rainer Hiltunen: Enontekiön kunta ei ole toteuttanut saamelaisten peruspalveluita lainsäädännön edellyttämällä tavalla

Vähemmistövaltuutettu Rainer Hiltunen: Enontekiön kunta ei ole toteuttanut saamelaisten peruspalveluita lainsäädännön edellyttämällä tavalla

16.10.2007
Vähemmistövaltuutettu Rainer Hiltunen arvostelee Enontekiön kuntaa siitä, ettei se ole toteuttanut peruspalveluita saamelaisille saamen kielilain ja yhdenvertaisuuslain vaatimalla tavalla. Lisäksi vähemmistövaltuutettu on päättänyt ryhtyä toimenpiteisiin, jotta syrjintää ei näiltä osin jatkettaisi.

Vähemmistövaltuutetun kannanoton mukaan kunnan tapa järjestää palveluita on johtanut siihen, etteivät perustuslain mukaiset oikeudet saamelaisten omaan kieleen ja kulttuuriin eivätkä saamen kielilain mukaiset oikeudet ole toteutuneet. Lisäksi kunnan tapa järjestää palveluita on johtanut usein tilanteeseen, jossa saamelaiset asetetaan muita epäedullisempaan asemaan heidän etnisen taustansa perusteella, mikä on yhdenvertaisuuslain kieltämää syrjintää.

Vähemmistövaltuutetun Enontekiön kunnalle tänään antama kannanotto saamenkielistä lasten päivähoitoa, vanhustenpalveluita, terveyspalveluita ja saamenkielistä perusopetusta Enontekiön kunnassa. Asioissa havaittujen epäkohtien lisäksi lausunnossa todetaan, ettei kunta ole laatinut yhdenvertaisuussuunnitelmaa lain edellyttämällä tavalla, vaikka kyse on saamelaisalueen kunnasta.

Vähemmistövaltuutetun mukaan kunnan tapa toimia veahkki -toiminnan osalta saattaa täyttää tahallisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön. Saamelaisen kulttuurin mukainen vanhustenpalvelu saamen kielellä (veahkki) lopetettiin, vaikka korvaavaa saamenkielistä palvelua saamelaisille vanhuksille ei ollut tarjolla. Veahkki -työntekijän työsuhteessa oli tauko keväällä 2006 ja toiminta lopetettiin kokonaan vuoden 2007 alusta, vaikka kunta oli aiemmin saanut ja olisi edelleen saanut toimintaa varten rahoituksen valtiolta Saamelaiskäräjien kautta. Seurauksena saamelaisvanhukset jäivät kokonaan ilman saamenkielistä kotipalvelua.

Vähemmistövaltuutettu kehottaa Enontekiön kuntaa järjestämään saamenkielisiä ja saamelaisen kulttuurin huomioivia palveluita laissa edellytetyllä tavalla. Lisäksi kuntaa kehotetaan laatimaan

laaja ja yksityiskohtainen eri hallinnonaloja koskeva yhdenvertaisuussuunnitelma yhteistyössä saamelaisten edustajien kanssa. Kunnan laatima suunnitelmaluonnos sen nykyisessä muodossa on vähemmistövaltuutetun mukaan riittämätön.

Vähemmistövaltuutettu on pyytänyt syrjintälautakuntaa arvioimaan, onko Enontekiön kunta toiminut syrjivästi lasten päivähoidon, terveyspalveluiden, vanhustenpalveluiden ja saamenkielisen perusopetuksen järjestämisessä sekä kieltämään sakon uhalla syrjivän menettelyn jatkamisen. Vähemmistövaltuutettu aikoo myös pyytää poliisia tutkimaan, ovatko Enontekiön kunnan elimet syyllistyneet tuottamuksellisesti tai tahallisesti virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Edelleen vähemmistövaltuutettu aikoo lähettää lausuntonsa tiedoksi Lapin lääninhallitukselle, jotta lääninhallitus arvioisi onko tarpeen määrätä Enontekiön kunta noudattamaan valtionosuuslain mukaista velvoitettaan sakon uhalla.

Kannanotto kokonaisuudessaan sekä saamenkielinen tiedote on julkaistu osoitteesta www.vahemmistovaltuutettu.fi > tiedotteet

---

Lisätietoja:

vähemmistövaltuutettu Rainer Hiltunen, puh. 010 60 47004, sähköposti: etunimi.sukunimi@mol.fi

Tulostettava versioTulostettava versio

 
Palaute | Sivukartta | Tietoa mol.fi-palvelusta
© Työ- ja elinkeinoministeriö | Sivu päivitetty 16.10.2007
Sivun ylälaitaan