Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Työ- ja elinkeinoministeriö vuoden 2008 talousarvioesityksessä: Teknologia- ja innovaatiorahoituksen kasvu jatkuu, lisäystä myös työllisyys- ja yritysrahoitukseen
13.9.2007
Vuoden 2008 alussa toimintansa aloittavan työ- ja elinkeinoministeriön
hallinnonalan määrärahat hallituksen vuoden 2008 talousarvioesityksessä ovat
yhteensä 2 413 milj. euroa, jossa on lisäystä tämän vuoden talousarvioon 144 milj. euroa. Esitys perustuu hallituksen
toukokuussa tekemään vuosien kehyspäätökseen vuosille 2008–2011. Hallituksen
esityksessä yhdistyvät nykyisen kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalan
määrärahat osaan työministeriön määrärahoista. Lisäksi aiemmin
sisäasiainministeriön vastuualueella olleet EU:n rakennerahasto-ohjelmien
rahoitus sekä kansalliset alueiden kehittämisen määrärahat sisältyvät uuden
ministeriön pääluokkaan.
Teknologia-
ja innovaatiopolitiikan toteuttamisessa korostuvat toimet julkisen
tutkimusjärjestelmän rakenteiden kehittämiseksi. Erityisesti
huippuosaamiskeskittymät, sektoritutkimuksen rakenteellinen uudistaminen ja
strategisen ohjauksen tehostaminen ohjaavat politiikkalohkon kehittämistä.
Uuden pääluokan menoista neljäsosa eli 613,5 milj. euroa kohdistuu teknologia-
ja innovaatiopolitiikkaan. Tekes – Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen
myöntämisvaltuuksia lisätään 17,5 milj. eurolla. Valtion teknillisen
tutkimuskeskuksen (VTT) määrärahat ovat yli 78 milj. euroa, jossa on kasvua yli
4 milj. euroa vuoden 2007 talousarvioon verrattuna.
Yrityspolitiikalla vahvistetaan yritysten kilpailukykyä ja parannetaan
yritysten toimintaedellytyksiä suuntaamalla rahoitusta markkinapuutealueille.
Yrityspolitiikan painopistealueita ovat aloittavat ja kasvuhakuiset yritykset
sekä yritysten osaamisen, verkottumisen ja uuden teknologian käyttöönoton
edistäminen. Politiikkalohkon määrärahat ovat 167,4 milj. euroa. Yritysten
investointi- ja kehittämishankkeiden myöntämisvaltuudet kasvavat 14,6 milj.
eurolla. Valtuudesta varataan enintään 12 milj. euroa käytettäväksi talouden
rakennemuutosten työllisyydelle ja tuotantotoiminnalle aiheuttamien häiriöiden
lieventämisen edellyttämiin avustuksiin. Lisäksi valtuudesta on tarkoitus
käyttää 9,8 milj. euroa yksinyrittäjien tukikokeilun toteuttamiseen. Finnvera
Oyj:n korkotukilainavaltuuksia korotetaan 8 milj. eurolla lähinnä
kaivoshankkeiden rahoittamista varten.
Uuden työ- ja elinkeinoministeriön hallintaan kootaan EU:n
rakennerahasto-ohjelmien rahoitus, joka on yhteensä 515,4 milj. euroa vuonna
2008. EU:n osarahoittamilla toimenpideohjelmilla toteutetaan yritys- ja
työvoimapoliittisia sekä alueellisia tavoitteita. Alueiden kehittämiseen
varatut määrärahat ovat yhteensä 79,1 milj. euroa, jossa on lisäystä 2,7 milj.
euroa vuoden 2007 varsinaiseen talousarvioon.
Energiapolitiikkaa toteutetaan voimassa olevan kansallisen energia- ja
ilmastostrategian mukaisesti. Energiapolitiikan toimeenpanoon varatut
määrärahat ovat 44,2 milj. euroa, jossa on lisäystä 7,3 milj. euroa vuoden 2007
varsinaiseen talousarvioon verrattuna. Energiatuen myöntämisvaltuus on 26 milj. euroa ja biopolttoaineiden uusien
tuotantoteknologioiden demonstroinnin valtuus 5 milj. euroa.
Työvoimapolitiikan määrärahoja suunnataan uudelleen siten, että niillä tuetaan
nykyistä paremmin työttömien työllistymistä avoimille työmarkkinoille ja
helpotetaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaa. Määrärahoja suunnataan
tehokkaimpiin työllisyyttä edistäviin toimiin, ammatilliseen
työvoimapoliittiseen koulutukseen, erityisesti yritysten kanssa toteutettavaan
koulutukseen sekä yksityisen sektorin tukityöllistämiseen. Valmentavaa
koulutusta ja julkisen hallinnon tukityöllistämistä vähennetään maltillisesti.
Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimien määrärahat ovat 560,7 miljoona
euroa, missä on lisäystä 44 milj. euroa tähän vuoteen verrattuna.
Työvoimakoulutuksessa on ensi vuonna keskimäärin 24 620 henkilöä ja
työllisyysmäärärahoilla työllistetään keskimäärin 46 800 henkilöä.
Työllisyysperusteisiin investointeihin myönnetään uusia avustuksia enintään 8
milj. euroa, missä on laskua 26,7 milj. euroa vuoteen 2007 verrattuna.
Investointien työllisyysvaikutukseksi arvioidaan keskimäärin 600 henkilöä.
Siviilipalveluksen määrärahat ovat 6,2 milj. euroa, missä on kasvua tämän
vuoden talousarviosta 2,4 milj. euroa. Lisäyksestä 2 milj. euroa kohdistetaan
siviilipalvelusmiesten asumiskustannuksiin ja 0,2 milj. euroa
siviilipalveluksen peruskoulutusjakson uudistamiseen. Siviilipalvelusta
esitetään lyhennettäväksi 12 kuukauden pituiseksi, kun se nykyään on 13
kuukauden pituinen.
Yrittäjyyden mahdollisuuksien vahvistamiseksi starttirahaa esitetään
vakinaistettavaksi ja starttirahakauden kesto esitetään pidennettäväksi
enintään 18 kuukauteen. Starttirahana myönnettävä työllistämistuki on
tarkoitettu yrittäjäksi ryhtyvän toimeentulon turvaamiseksi yritystoiminnan
käynnistysvaiheessa. Työvoimatoimisto voi myöntää työllistämistukea
starttirahana muullekin yrittäjäksi ryhtyvälle kuin työttömälle työnhakijalle.
Vuorotteluvapaajärjestelmää esitetään jatkettavaksi kahdella vuodella. Vapaan
voisi pitää vielä vuonna 2010, jos siitä on sovittu vuoden 2009 aikana.
Lisätiedot
kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen, puh. (09) 1606 3500
työministeri Tarja Cronberg, puh. 010 60 48000
kansliapäällikkö Erkki Virtanen, KTM, puh. (09) 1606 3502
kansliapäällikkö Markku Wallin, TM, puh. 010 60 48010
kansliapäällikkö Ritva Viljanen, SM, puh. (09) 1604 2803
talousjohtaja Eero Murto, KTM, puh. (09) 1606 3647
talousjohtaja Raija Saastamoinen, TM, puh. 010 60 48942