Siirry suoraan sivun sisältöön
Pienennä tekstiä
Suurenna tekstiä
 
 
Etusivu  |  Työnhakijan palvelut  |  Työnantajan palvelut  |  Työsuhdeasiat  |  Koulutus ja ammatinvalinta  |  Yrittäjyyspalvelu  |  Työ- ja elinkeinotoimistot  | 
 

Olet sivulla:   Etusivu  «  Ministeriö  «  Tiedotteet  «  Starttirahaa esitetään vakinaistettavaksi

Starttirahaa esitetään vakinaistettavaksi

13.9.2007
Starttirahana myönnettävä työllistämistuki on tarkoitettu yrittäjäksi ryhtyvän toimeentulon turvaamiseksi yritystoiminnan käynnistysvaiheessa. Starttirahakokeilussa työvoimatoimisto on voinut myöntää työllistämistukea starttirahana muullekin yrittäjäksi ryhtyvälle kuin työttömälle työnhakijalle. Vuoden 2005 alussa voimaan tullut väliaikainen säännös on voimassa vuoden 2007 loppuun saakka.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman mukaisesti esitetään, että starttiyrittäjyyden mahdollisuuksien vahvistamiseksi starttirahakauden kesto pidennetään enintään 18 kuukauteen ja järjestelmä vakinaistetaan starttirahakokeilusta saatujen myönteisten tulosten perusteella. Hallitus hyväksyi lakiesityksen torstaina 13.9. ja se annettiin eduskunnalle tasavallan presidentin esittelystä. Laki on tarkoitettu tulevaksi voimaan vuoden 2008 alusta.

Starttirahalla aloittaneita yrittäjiä runsaasti

Vuoden 2005 alusta maaliskuun loppuun 2007 mennessä Suomessa on perustettu arviolta yhteensä 62 567 yritystä, joista varovaisesti arvioiden 60 prosenttia on todellisia uusia yrityksiä. Vastaavana aikana starttirahaa on myönnetty 17 583 henkilölle, joista kokeilun piiriin kuuluvia oli 8 024 henkilöä. Vuonna 2008 yritystoiminnan arvioidaan aloittavan runsaat 9 000 starttirahan saajaa, joista muita kuin työttömiä arvioidaan olevan noin 50 prosenttia. Starttirahan turvin aloittavien yritysten osuus kaikesta aloitetusta yritystoiminnasta on siten merkittävä.

Ehdotettu starttirahan enimmäiskeston pidentäminen 10 kuukaudesta 18 kuukauteen joustavoittaa työllistämistukijärjestelmää ja antaa tuen myöntäjälle harkintavaltaa tilanteissa, joissa yritystoiminnan vakiinnuttaminen kestää tavanomaista kauemmin.

Starttirahalla perustettujen yritysten eloonjäämisaste on sekä tukijakson aikana että sen jälkeen ollut erittäin korkea. Starttirahan saamisella on ollut yhteys yritysten elossapysymiseen myös tukijakson jälkeen. Starttirahakokeilun turvin perustetuista yrityksistä oli kahden vuoden jälkeen toiminnassa 91 prosenttia. Vertailuaineistossa työttömien starttirahan turvin perustamista yrityksistä sekä ilman starttirahaa perustetuista yrityksistä oli vastaavasti toiminnassa 86 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan keskimäärin 77 prosenttia kaikista yrityksistä on toiminnassa kahden vuoden jälkeen.

-------

Lisätietoja

lainsäädäntöneuvos Pasi Järvinen, työministeriö, puh. 010 60 48067, etunimi.sukunimi@mol.fi


Tulostettava versioTulostettava versio

 
Palaute | Sivukartta | Tietoa mol.fi-palvelusta
© Työ- ja elinkeinoministeriö | Sivu päivitetty 13.09.2007
Sivun ylälaitaan