Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Vuoden 2003 tiedotearkisto « Filatov: Työssäjatkamista ja -jaksamista ei voi tapahtua ellei samalla paranneta nykyistä työelämää
Työlainsäädäntöä muuttamalla
ei yksin ratkaista, miten työllistämistä edistetään ja työttömyyttä alennetaan.
Tarvitaan myös työelämän kehittämisohjelmia suomalaisten työpaikkojen avuksi,
työelämän tilan parantamiseksi ja tuottavuuden nostamiseksi, sanoi työministeri
Tarja Filatov tiistaina hallituksen työelämähankkeita esittelevässä
tiedotustilaisuudessa.
Rakennetyöttömyyden
tehokkaan purkamisen lisäksi on pidettävä huolta nykyisen työvoiman
työkykyisyydestä, osaamisesta ja hyvinvoinnista. Työuria ei voida pidentää
ellei paranneta samalla nykyistä työelämää.
Vanhasen hallituksen tavoite
työurien pidentämisestä alku- ja loppupäästä liittyy huoleen työvoiman
saatavuuden turvaamisesta tulevien ikäluokkien pienetessä ja eläkeläisten
määrien kasvaessa.
Ministeri Filatov korosti,
että työvoiman saatavuudesta ei saa tulla hidastetta taloudelliselle kasvulle.
Tuottavuuden kasvua pitää pyrkiä nostamaan siten, että samaan aikaan kehitetään
itse työtä, työorganisaatioita, johtamista ja työoloja. On myös kiinnitettävä
riittävästi huomiota henkilöstön
tarpeisiin ja näkemyksiin muutoksia toteutettaessa.
Laadullisesti kestävä
tuottavuuskasvu tarkoittaa työpaikkatasolla kykyä kehittää tai uusia olemassa
olevia tuotteita tai palveluita tai tapoja tuottaa niitä. Se tarkoittaa kykyä
olla innovatiivinen, suomeksi kekseliäs. Innovaatioiden tuottamiskykyyn taas
vaikuttaa työpaikkojen toimintatapojen kehittyneisyys. On välttämätöntä, että
yritykset sallivat henkilöstönsä kehittävän työtään, toimintojaan ja
tuotteitaan. Itse työn organisointia on kehitettävä ihmisyyttä arvostaen, sanoi
Filatov.
Yrityksillä itsellään - varsinkaan pienissä tai keskisuurissa
yrityksissä – ei ole mahdollisuuksia paneutua riittävästi yrityksen
menestymisen ongelmakohtiin, jotka liittyvät muuhun kuin
liiketoimintaosaamiseen. Silloin on tarjolla neuvonta- ja kehittämisapua. Sitä
tarjoavat työministeriön kehittämisohjelmat.
Työministeriössä on ollut
käynnissä useita ohjelmia; jaksamisohjelma, ikäohjelma, tuottavuusohjelma ja
työelämän kehittämisohjelma.
- - - - - - - - - - - -
Työministeriön viestintä/(09) 16006