Rakenteellisen työttömyyden purkutalkoissa tarvitaan monen osapuolen yhteistyötä

Työministeriön asettama rakenteellisen työttömyyden purkamista koskenut projekti on saanut työnsä valmiiksi. Ylitarkastaja Kimmo Ruthin johdolla toimineen projektin mukaan rakenteellisen työttömyyden purkamiseksi tarvitaan eri toimijoiden välistä  yhteistyötä ja sekä toimenpiteitä talous-, työvoima-, sosiaali- ja koulutuspolitiikassa.

Työvoimapoliittisia tukia ja koulutusta tarvitaan talouspolitiikan rinnalla rakenteellisen työttömyyden ehkäisemiseksi ja alentamiseksi. Työvoimapolitiikan aktivointiaste Suomessa on 20 prosenttia, mikä on EU:n tasolla vähimmäistavoite.

Projekti esittää, että työvoimapalvelut ja muut rakennetyöttömyyden purkamisessa tarvittavat palvelut tuotettaisiin yhdessä työvoimatoimiston, kunnan, kansaneläkelaitoksen ja muiden  palvelutuottajien kanssa tiiviinä verkostona. Näin voitaisiin tarjota vaikeasti työllistyville yksilöllisiä ratkaisuja heidän työmarkkinakelpoisuutensa parantamiseksi. Nykyinen työvoimatoimiston, kunnan ja kansaneläkelaitoksen yhteispalvelukokeilu ehdotetaan vakinaistettavaksi ja laajennettavaksi useammille paikkakunnille.

Työnhakijalle ehdotetaan annettavaksi takuu siitä, että  työllistymistä tukevia palveluja tarjotaan kunnes myönteinen ratkaisu löytyy, jos hän osallistuu aktiivisesti työmarkkinavalmiuksiensa kehittämiseen. Vastaavasti työmarkkinatukea annettaisiin tietyn pitkän työttömyysjakson jälkeen vain, jos työnhakija osallistuu tarjottuihin aktiivitoimiin.

Projekti esittää myös työllistämistukijärjestelmän tavoitteiden ja ehtojen selkiinnyttämistä. Työvoimakoulutusta voidaan kohdentaa nykyistä enemmän rakennetyöttömyyden ennaltaehkäisyyn ja  alentamiseen. Tässä tarvitaan nykyistä pidempikestoisempia ja räätälöityjä työelämälähtöisiä koulutusohjelmia.

Rakennetyöttömyyden purkaminen edellyttää toimia talous-, työvoima-, sosiaali- ja koulutuspolitiikassa

Rakenteellisen työttömyyden lieventämiseksi tarvitaan talouskasvua, jonka tuloksena syntyy uusia työtilaisuuksia. Työvoiman kysyntä kohdistuu pääasiassa koulutettuun työvoimaan, jolloin työttömien muuta väestöä alhaisempi koulutustaso aiheuttaa ongelmia työmarkkinoilla. Tarvetta on samanaikaisesti sekä työvoiman kysynnän kasvattamiselle että työttömien ammatillisten valmiuksien nostamiselle. Koulutuseroja voidaan jossain määrin kaventaa aikuiskoulutuksessa, mutta pidemmällä tähtäimellä tarvitaan keskimääräisen koulutustason nostamista sekä nuorten ammatillisen koulutuksen että aikuiskoulutuksen kautta. Varsinkin nuorten syrjäytyminen olisi estettävä varmistamalla, että kaikki nuoret suorittavat vähintään toisen asteen ammatillisen tutkinnon.

Uusien työpaikkojen syntyminen etenkin palvelusektorilla luo edellytyksiä rakenteellisen työttömyyden alentamiselle. Kasvupotentiaalia on erityisesti henkilökohtaisten palvelujen alueella. Työvoiman kysynnän lisääntyminen useilla palvelualoilla edellyttää, että työvoimakustannukset ja työn tuottavuus kehittyvät sopusoinnussa.

Työvoiman kysyntä avoimilla työmarkkinoilla ei ole riittävä vaikeimmin työllistyvien määrän merkittävälle alenemiselle. Tästä syystä tarjolla on oltava tukiratkaisuja, joiden avulla työn tuottavuuden ja kustannusten välistä eroa kavennetaan.

Työn verotuksen ja etuusjärjestelmän vaikutukset työn kysyntään ja tarjontaan

Rakenteellisen työttömyyden alentamiseksi  pitää puuttua erityisesti matalapalkkaisen työn kysyntään ja tarjontaan. Yleiset verotuksessa ja sosiaalivakuutuksessa tehtävät ratkaisut työllisyyden lisäämiseksi eivät riitä rakenteellisen työttömyyden merkittäväksi alentamiseksi. Projekti on arvioinut  vaihtoehtoisia verotusratkaisuja työllisyysasteen nostamiseksi.

Työn kysyntää lisäisivät pienituloisiin kohdennetut työnantajamaksujen alennukset. Työvaltaisten alojen kohdennetuilla alv-alennuksilla on työvoiman kysyntää lisäävä vaikutus tuotteiden tai palveluiden kysynnän kasvun kautta. Ansiotuloverotuksen alentamisella on vaikutusta työvoiman kysyntään palkanmuodostuksen ja talouden yleisen dynamiikan kautta. Vaikeimmin työllistyvien tilanteen parantamiseksi pelkällä ansiotuloverotuksen keventämisellä ei ole riittävää vaikutusta, vaan työvoiman kysynnän lisääminen edellyttää eri keinojen yhteisvaikutusten saavuttamista.

Työllistymisen tulisi aina johtaa nettotulojen kasvuun suhteessa työttömyyden aikaisiin etuuksiin. Työtulojen verotuksen keventäminen lisää käytettävissä olevia tuloja ja työn tarjontaa, ja vastaavasti korkea työtulon verotus ja sosiaaliturvan taso heikentävät työn taloudellista kannustavuutta. Tehdyt kannustinloukku-uudistukset ovat muuttaneet vero- ja etuusjärjestelmää työn vastaanottamisen kannalta aiempaa kannustavammaksi. Työttömyysloukuissa olevien määräksi on eräissä tutkimuksissa arvioitu 5 000 - 6 000 kotitaloutta. Keskeisin työttömyysturvaan liittyvä kannustinongelma on ns. työttömyyseläkeputki, joka muodostuu ikääntyneiden työttömien oikeudesta työttömyysturvan lisäpäiviin siihen saakka kunnes henkilö on oikeutettu työttömyyseläkkeeseen. Jotta irtisanomisten kohdentaminen ikääntyneisiin työntekijöihin voitaisiin välttää, olisi työttömyyseläkeputkelle löydettävä toimiva vaihtoehto myös ennen vuotta 1950 syntyneiden työntekijöiden osalta.

Projekti esittää toimenpiteitä myös nuorten ja vajaakuntoisten osalta  

Nuorten työttömyys on alentunut, mutta nuorten jatkokoulutukseen ja työelämään sijoittumista on edelleen vahvistettava. Pelkän peruskoulutuksen varaan jää jokaisesta ikäluokasta noin 5 000 nuorta. Toisen asteen koulutuksesta valmistuneet työllistyivät heikommin kuin muilta koulutusasteilta valmistuneet. Äskettäin on laadittu toimenpideohjelma, jolla valtion ja kuntien yhteistoimin 62 paikkakunnalla on tarkoitus mm. lisätä ammatillista koulutusta, vakiinnuttaa  työpajatoiminta ja selvittää toisen asteen opiskelijoiden opintotukitilanne.

Alle 25-vuotiaiden nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi koulutuksesta ja työelämästä tulisi muodostaa koulutus- ja yhteiskuntatakuu, jossa koulutus-, harjoittelu- tai työpaikka on kaikissa tapauksissa ensisijainen vaihtoehto tulonsiirroille.  Projekti ehdottaa, että kaikille peruskoulun päättäjille osoitettaisiin opiskelupaikka lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa tai peruskoulun lisäopetuksessa yhteishakujärjestelmää kehittämällä. Tämä edellyttää riittävää oppilaanohjausta perusopetuksessa. Myös niille, jotka eivät aloita peruskoulun jälkeen toisella asteella tai peruskoulun lisäopetuksessa, olisi varmistettava riittävä ohjaus.

Vajaakuntoiset työttömät ja muut työmarkkinoilla vaikeassa asemassa olevat tarvitsevat erityistoimia. Tähän ehdotetaan yhdeksi ratkaisuksi sosiaalista yritystoimintaa.  Sosiaalisten yritysten asema pitäisi määritellä lainsäädännöllä. Yksi tukiratkaisu on sosiaaliselle yritykselle maksettava nykyistä pidempikestoisempi palkkatuki työllistämiseen. Työllistämiseen olisi tarve liittää työkunnon arviointia, koulutusta ja työssä oppimista, jotta sosiaalinen yritys voisi toimia myös väylänä avoimille työmarkkinoille.

Lähtökohtana on työllisyysasteen nostaminen  

Korkea  työllisyysaste on välttämätön talouden kasvuedellytysten, julkisen talouden tasapainon ja hyvinvoinnin rahoitusperustan turvaamiseksi. Työllisyysasteen merkittävä nostaminen edellyttää keskimääräisen työelämästä poistumisiän myöhentämistä, rakenteellisen työttömyyden purkamista ja nuorten sijoittumista koulutuksesta työelämään nykyistä nopeammin ja tehokkaammin.

Työllisyysasteen  nostamista alkaa vuosikymmenen jälkipuoliskolla vaikeuttaa väestön ikärakenteen muutos. Vuoteen 2010 mennessä 55-64 -vuotiaan väestön määrä kasvaa yli 150 000 hengellä, kun taas parhaassa työiässä olevien, eli 25-55 -vuotiaiden määrä vähenee lähes yhtä paljon. Suuren kotimaisen työvoimaresurssin muodostavat työttömät henkilöt. Tästä syystä olennaista työllisyyden nostamiseksi ja lähivuosien työvoimapulan ratkaisemiseksi on, pystytäänkö uusiin ja vapautuviin työpaikkoihin sijoittamaan työttömiä työnhakijoita ja saadaanko työssä olevat pysymään työelämässä. Työllisyysasteen kohoaminen ei alenna työttömyyttä riittävästi, ellei työttömien työllistyvyyttä paranneta.

Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisestä johtuva työvoiman tarjonnan väheneminen parantaa edellytyksiä rakenteellisen työttömyyden purkamiseen. Sekä työvoimapulan että rakenteellisen työttömyyden torjuminen vaatii kuitenkin kohdennettuja ja tehokkaita politiikkaratkaisuja, sillä uhkana on samanaikainen työvoimapulan ja korkean työttömyyden tilanne.

Vaikeasti työllistyvien määrä on vähentynyt 95 000 henkilöllä viidessä vuodessa

Rakenteellisen työttömyyden osoittimena on käytetty vaikeasti työllistyvien määrää, joka on laskettu pitkäaikaistyöttömien, toistuvasti työttömien, aktiivisilta toimenpiteiltä työttömiksi jäävien ja toistuvasti toimenpiteisiin osallistuvien yhteismääränä.  Näin yhteismääräksi saatiin 173 700 henkilöä vuonna 2002. Vuonna 1997 luku oli 268 500 henkilöä, joten vaikeasti työllistyvien määrä on vähentynyt 95 000 henkilöllä viidessä vuodessa. Vaikeimmin työllistyviä ryhmiä ovat ikääntyneet työttömät, vajaakuntoiset ja  maahanmuuttajat. Vuonna 2002  vajaakuntoisia työnhakijoita oli keskimäärin 39 100 ja ulkomaalaisia työnhakijoita 13 900.  Tammikuun lopussa työvoimatoimistoissa oli 62 500 yli 55-vuotiasta työnhakijaa.

Lisätiedot: ylitarkastaja Kimmo Ruth, puhelin (09) 1604 8028

-------------------
Viestintäpäällikkö Helinä Tuominen, puhelin (09) 1604 8042, 0400 468190

Raportti Rakenteellisen työttömyyden purkaminen julkaistaan internetosoitteessa: http://www.mol.fi/julkaisut.