Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Vuoden 2004 tiedotearkisto « Valtioneuvoston asetus: Starttirahan saamisen ehtoja täsmennettiin
Asetukseen julkiseen työvoimapalveluun kuuluvista
etuuksista tulee vuoden alussa voimaan starttirahaa koskeva muutos. Asetuksen
mukaan pääasiallisesti aiemmalle työnantajalleen yrittäjänä työtä tekevä ei voi
saada starttirahaa. Samoin asetuksessa säädetään starttirahan myöntämisen
esteenä olevista tuloista. Valtioneuvosto päätti asetusmuutoksesta 30.12.
Asetusmuutos liittyy joulukuun 3.
päivänä tehtyyn lakimuutokseen, jossa yrittäjäksi ryhtyvälle myönnettävän starttirahan
edellytyksiä väljennettiin siten, että tukea voidaan myöntää muillekin
henkilöille kuin työttömille työnhakijoille. Laajennus toteutetaan
määräaikaisena starttirahakokeiluna, jossa myöntämispäätöksiä voidaan tehdä
vuosina 2005 ja 2006 sekä etuutta maksaa enintään vuoden 2007 loppuun.
Starttirahan tarkoituksena on kattaa yrittäjäksi ryhtyvän elantokustannuksia
päätoimisen yritystoiminnan käynnistysvaiheessa. Starttirahan myöntämiselle ei
ole perusteita tilanteessa, jossa muusta työstä saatu palkka tai sosiaalietuus
turvaa riittävästi yrittäjäksi ryhtyvän toimeentuloa. Asetuksessa säädetään starttirahan myöntämisen esteenä olevista
palkkatuloista, eläkkeistä, sairausvakuutuslain
mukaisista etuuksista, kuntoutukseen liittyvistä etuuksista ja opintotuesta.
Palkkojen osalta säännös on rajattu koskemaan yritystoimintaan liittymättömiä
palkkoja, esimerkiksi henkilön aiemmalta työnantajaltaan saamia suorituksia.
Siten säännös ei estä suorittamasta osaa yrityksen saamista toimeksiannoista
työsopimussuhteessa.
Palkkaan rinnastettaisiin ns. kultainen kädenpuristus tai muu vastaava
työsuhteen päättymiseen liittyvä menettely. Tämä on starttirahan myöntämisen
esteenä vain, jos taloudellinen etuus on niin suuri, että se yksinään turvaa
kohtuullisen toimeentulon yritystoiminnan käynnistysvaiheessa.
Starttirahakokeilun tarkoituksena ei ole tukea epäitsenäistä yrittäjyyttä, eli
tilannetta, jossa työntekijä siirtyy tekemään aiemmalle työnantajalleen samaa
työtä palkansaajaan rinnastettavana yrittäjänä. Epäitsenäiseksi yrittäjäksi
ryhtyvälle voidaan myöntää starttirahaa vain, jos liiketoimintasuunnitelman tai
muun selvityksen perusteella voidaan esittää, että henkilön aiempi työnantaja
ei ole pääasiallinen toimeksiantaja. Säännöksen tavoitteena on ehkäistä myös verotukseen
liittyvän lainsäädännön tulkintaongelmia.
----------------------------------
Lisätietoja:
Lainsäädäntöneuvos Pasi Järvinen, puh. 010 60 48067, pasi.jarvinen@mol.fi
----------------------------------
Työministeriön viestintä, tiedottaja Kaisu Malinen
puh. 010 60 48054, kaisu.malinen@mol.fi