Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Vuoden 2004 tiedotearkisto « Työministeri Tarja Filatov: Maahanmuuttajanaisten työllisyysaste on Hollannin tekemän raportin mukaan Suomessa korkea
Hollannin tekemän raportin mukaan Suomessa
maahanmuuttajanaisten osallistuminen työelämään on muihin Euroopan maihin
verrattuna hyvää tasoa, vaikkakin se on vähäisempää kuin koko väestön osalta.
Suomessa tähän tilanteeseen on päästy määrätietoisella toiminnalla.
Työministeri Tarja Filatov puhui keskiviikkona maahanmuuttajanaisten
kotoutumisesta Rotterdamissa pidetyssä tasa-arvoa käsittelevässä
EU-ministerikonferenssissa.
Filatovin mukaan tulokseen ei kuitenkaan pidä olla
tyytyväinen, vaan maahanmuuttajanaisten työttömyyden alentamisen eteen, kuten
muidenkin työttömyyden alentamiseen, on yhä etsittävä uusia keinoja.
Maahanmuuttajien onnistunut kotoutuminen on Euroopassa
erityisen tärkeätä, koska väestö vanhenee ja elinkeinoelämä tarvitsee uusia
työntekijöitä. Suurimmaksi esteeksi maahanmuuttajien työllistymiselle
työministeri Filatov katsoi puutteellisen koulutuksen. Monet
maahanmuuttajanaiset tarvitsevat erityisesti kielikoulutusta.
- Eri maahanmuuttajien taustatekijöissä on suuria eroja, ja
siksi tarvitaan erilaisia toimenpiteitä
riippuen heidän taustoistaan. Osa sopeutuu jokseenkin vaivatta, kun taas osa
tarvitsee erityistä tukea työllistyäkseen. Naisten osalta merkittävää on myös
se, miten perhekäsitys tukee naisten osallistumista koulutukseen ja työelämään,
ministeri Filatov totesi.
EU-tasolla maahanmuuttajanaisten ja vähemmistöihin
kuuluvien naisten integroituminen työelämään kuuluu yhteiseen
työllisyysstrategiaan.
Työministeri Filatov katsoi, että on pyrittävä eri EU:n
ohjelmien johdonmukaiseen toteutukseen maahanmuuttajien ja etnisten
vähemmistöjen tukemiseksi. EU:n tasolla lähivuosien merkittävänä
eurooppalaisena haasteena Filatov piti korjauksen saamista romaniväestön
tilanteeseen.
Maahanmuuttajien kotoutuminen on Hollannin
EU-puheenjohtajuuden tärkeä painopistealue, ja Hollanti järjestää aiheesta 9. -
10. marraskuuta kotouttamisministereiden epävirallisen neuvoston kokouksen.
Hollanti oli valmistanut nyt pidettyyn maahanmuuttajanaisten kotoutumista
koskevaan ministerikonferenssiin laajan naisten työelämään osallistumista
koskevan selvityksen. Sen mukaan Suomessa 25 – 64 ikävuosien välillä olevien
maahanmuuttajanaisten työllisyysaste on 70 prosenttia eli korkein EU-maista
ennen laajentumista (EU 15). Lähes samalla tasolla ovat Ruotsi, Tanska ja
Portugali. Saman taustaselvityksen mukaan 25-64 –vuotiaiden
maahanmuuttajanaisten työttömyys oli vuonna 2001 Suomessa 25 prosenttia ja tätä
korkeampi se oli vain Italiassa.
Lisätiedot:
johtaja Mervi Virtanen, puhelin 040 5953 757
hallitusneuvos Liisa Heinonen, puhelin (09) 1604 8017
Työministeriön viestintä/viestintäpäällikkö
Helinä Tuominen, puhelin (09) 1604 8042, 0400 468190
helina.tuominen@mol.fi