Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Vuoden 2004 tiedotearkisto « Hallitus esittää lakia vahvistettavaksi:
Hallitus esitti tänään yleisistunnossaan, että tasavallan
presidentti vahvistaisi huomenna ns. siirtymäaikalain, jolla rajoitetaan uusien
EU-kansalaisten työmarkkinoille tuloa. Laki tulisi voimaan 1.5.2004 ja olisi
voimassa kaksi vuotta.
Siirtymäaika koskee Euroopan unioniin toukokuun alussa
liittyvää kahdeksaa uutta jäsen-maata (Tšekki, Viro, Latvia, Liettua, Unkari,
Puola, Slovenia ja Slovakia), ja sen ulkopuo-lella ovat vain Kypros ja Malta.
Lain mukaan työnteko Suomessa säilyy luvanvaraisena. EU-kansalaiset eivät
kuitenkaan tarvitse uuden ulkomaalaislain mukaista työntekijän oleskelulupaa.
Heidän osaltaan päätös tehdään työvoimatoimistoissa, ja päätöksen pohjana on
työllisyystilanne.
Siirtymäaikojen käyttöönotto Suomessa perustuu hallituksen
linjauksiin ja uusien EU:n jäs-enmaiden liittymissopimuksiin. Hyväksyessään
määräaikaisen siirtymäaikalain eduskunta liitti päätökseensä kolme lausumaa.
Eduskunta edellytti, että hallitus seuraa tarkoin lain vaikutuksia
työllisyystilanteeseen ja työvoiman käyttöön ja tuo tarvittaessa, neuvoteltuaan
asiasta työmarkkinajärjestöjen kanssa, eduskunnalle esityksen lain voimassaolon
lyhentämisestä tai lain soveltamisalan supistamisesta. Eduskunta edellytti
myös, että hallitus valmistelee lähetettyjen työntekijöiden työsuhteiden
valvontaa koskevan lakiesityksen jo syysistuntokaudella 2004. Lisäksi
hallituksen tulee antaa eduskunnalle lain vaikutuksista ja voimassaolon jatkamistarpeesta
selonteko, jossa arvioidaan laajemminkin työvoiman ja palvelujen vapaan liikkuvuuden
vaikutuksista työmarkkinatilanteeseen.
Uusien jäsenvaltioiden kansalaisten ansiotyö Suomessa edellyttää
työvoimatoimiston hyväksyvää päätöstä. Myönteinen päätös tehdään, jos avoimeen
tehtävään ei ole kohtuullisessa ajassa saatavissa työntekijää suomalaisilta
työmarkkinoilta, ja jos työehdot ovat Suomen lakien ja työehtosopimusten
mukaiset. Työvoimatoimiston päätöksen voi hakea ennen maahan saapumista tai
maahan saapumisen jälkeen. Työministeriö päättää hakemuksen käsittelymaksuista
perjantaina 30.4.
Siirtymäaikalaki koskee Tšekin, Viron, Liettuan, Latvian,
Unkarin, Puolan, Slovenian ja Slovakian kansalaisia. Laissa on kuitenkin useita
poikkeuksia. Niiden uusien jäsenmaiden kansalaisten työmarkkinoille pääsyä ei
ole rajoitettu, jotka oleskelevat Suomessa muun kuin työnteon perusteella.
Tällaisia ovat muun muassa elinkeinonharjoittajat, työntekijöiden
perheenjäsenet ja opiskelijat. Siirtymäaikalaki ei myöskään koske jo yli vuoden
Suomessa oleskelleita ja työskennelleitä eikä niitä ulkomaalaisia, jotka
olisivat ansiotyöhön oikeutettuja, jos olisivat ns. kolmansien maiden
kansalaisia. Liittymissopimuksesta johtuen siirtymäaikalaki ei myöskään koske
palvelujen tarjonnan vapauden perusteella liikkuvaa työvoimaa. Tällaisia ovat
ulkomaisen työnantajan palveluksessa Suomeen tilapäisesti työhön lähetyt
työntekijät.
Siirtymäaikalain mukaisissa poikkeustilanteissakin pätevät useimmat ulkomaalaislain säännökset työsuhteen ehtojen valvonnasta ja työnantajan velvollisuuksista.
Siirtymäaikalain kanssa samanaikaisesti tulee voimaan uusi
ulkomaalaislaki, joka säätelee ulkomaalaisten työntekoa. Ulkomaalaislakiin
liittyen tehdään lähinnä teknisiä tarkistuksia myös työvoimapalvelulakiin ja
työttömyysturvalakiin. Huomiota on kiinnitetty myös ulkomai-sen työnvoiman
osalta työehtojen noudattamiseen tarkistamalla seuraamussäännöksiä ja lisäämällä
valvonnan resursseja.
--------------------------------
Työministeriön viestintäpäällikkö Helinä Tuominen,
puhelin (09) 160 48042, 0400 468190,
helina.tuominen@mol.fi
Lisätiedot:
Ylitarkastaja Olli Sorainen,
puhelin (09) 1604 8054, 040 519 0405,
olli.sorainen@mol.fi