Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Vuoden 2005 tiedotearkisto « Sosiaali- ja terveysministeriö ja työministeriö tiedottavat: EU:n työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asiain neuvosto kokoontuu 8.-9. joulukuuta
Euroopan unionin työllisyys-, sosiaalipolitiikka-,
terveys- ja kuluttaja-asiain neuvosto kokoontuu 8.-9. joulukuuta Brysselissä.
Neuvosto käsittelee mm. työaikadirektiiviä ja influenssapandemiaa. Suomea
kokouksessa edustavat peruspalveluministeri Liisa Hyssälä ja
työministeri Tarja Filatov.
Työaikaa koskevan direktiiviehdotuksen osalta neuvostossa pyritään saamaan
poliittinen ratkaisu. Puheenjohtajamaa on ilmoittanut toimittavansa käsittelyn
pohjaksi uuden ehdotuksen. Näin ollen Suomen kannanotot joudutaan arviomaan
uudelleen tämän ehdotuksen pohjalta. Suomi pitää työaikadirektiivin hyväksymistä
tärkeänä. Direktiivissä määritellään mm. päivystysaikojen sisällyttäminen
työaikaan. Tavoitteena on joustavoittaa mm.lääkäreiden päivystysaikoja. Vaikein
avoinna olevista kysymyksistä koskee, sitä säilytetäänkö direktiivissä pysyvä
mahdollisuus nk. opt out:iin eli mahdollisuus siihen, että yksittäinen
työntekijä ja työnantaja sopivat keskenään siitä, että työsuhteessa ei
noudateta direktiivin edellyttämää 48 tunnin enimmäisviikkotyöaikaa. Tähän
järjestelyyn Suomi suhtautuu kielteisesti. Uudeksi ongelmaksi on noussut se,
pitääkö enimmäistyöaikaan laskea mukaan useiden rinnakkaisten työ-suhteiden
työtunnit. Suomen työaikalaki säätelee kerrallaan vain yhtä työsuhdetta ja
työntekijä voi päättää, kuinka monessa työsuhteessa hän työskentelee. Suomi
tukee komission ehdotusta, jonka mukaan direktiivissä ei säädettäisi
rinnakkaisten työsuhteiden huomioon ottamisesta, vaan tässä asiassa viittaus
työsuojelua koskevaan puitedirektiiviin riittäisi.
Neuvosto keskustelee myös väestönkehityksestä ja inhimillisten voimavarojen
kehittämisestä osana Hampton Courtin seurantaa. Suomi korostaa ikääntyneiden ja
maahanmuuttajien työllisyysasteen nostamista. Osaamisen on vastattava
työmarkkinoiden tarpeita. Vaikeasti työllistettävien osalta tuloksellisinta
politiikkaa on varhainen puuttuminen eli työttömyyden pitkittymisen ehkäisy.
Työn tuottavuuden nostaminen parantaa Euroopan kilpailukykyä ja työllisyyttä.
Suomi pitää aktiivista tasa-arvopolitiikkaa ja perhepolitiikkaa erittäin
tärkeänä sekä väestörakenteen kehityksen että taloudellisen kasvun kannalta.
Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen tulee nähdä sosiaalisena sijoituksena.
Neuvosto saa tilannekatsauksen komission päätelmistä influenssapandemian
ihmisten terveyteen liittyvistä näkökohdista. Neuvosto käy poliittisen keskustelun
kahden tiedonannon ja neuvoston toiminta-suunnitelman pohjalta erityisesti
tiedotuksesta ja valmiustason parantamisesta. Suomi korostaa tiedotuksen oikeaa
ajoitusta. Suomi pitää tärkeänä, että lintuinfluenssan leviäminen pyritään
estämään mahdollisimman tehokkaasti eläinlääkinnällisin toimenpitein maissa,
joissa tautitapauksia on todettu.
Neuvoston on tarkoitus saavuttaa poliittinen yhteisymmärrys myös tasa-arvon nk.
recast -direktiivistä. Suomi hyväksyy muutetun ehdotuksen direktiiviksi ja
siihen liittyvän ehdotuksen neuvoston lausumaksi vanhempainvapaista.
Direktiiviehdotuksen tarkoituksena on yksinkertaistaa, nykyaikaistaa ja
parantaa yhteisön lainsäädäntöä, joka liittyy naisten ja miesten
yhdenvertaiseen kohteluun työelämän alueella. Ehdotuksessa neuvoston lausumaksi
vanhempainvapaista neuvosto yhtyy Euroopan parlamentin kannanottoon, että
sukupuolten välisen tasa-arvoisen työelämän edistämiseksi on edelleen
kehitettävä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.
Neuvoston on tarkoitus saavuttaa poliittinen yhteisymmärrys nk.
lastenlääkeasetuksesta. Lastenlääkeasetuksen päätavoitteena on lisätä lapsille
tarkoitettujen lääkkeiden kehittämistä, varmistaa lääkkeiden tutkimuksen
laadukkuus, huolehtia, että lääkkeille hankitaan asianmukainen hyväksyntä sekä
parantaa käytettävissä olevia tietoja lastenlääkkeistä. Tavoitteet on tarkoitus
saavuttaa ilman turhia lapsille tehtäviä kliinisiä tutkimuksia ja kliinisiä
kokeita koskevaa EU-direktiiviä noudattaen.
Neuvosto keskustelee komission julkistamasta mielenterveyden vihreästä
kirjasta. Suomi on tyytyväinen siihen, että komissio on käynnistänyt toimet
mielenterveysalalla. Suomi tukee ja osallistuu aktiivistesti toukokuuhun 2006
jatkuvaan avoimeen kuulemismenettelyyn, jonka tuloksena valmistuva
mielenterveysstrategia on tarkoitus julkistaa Suomeen puheenjohtajuuskaudella.
Vihreä kirja käsittelee jäsenmaiden mielenterveysongelmia, niiden
yhteiskunnallisia vaikutuksia ja niitä koskevia toimenpide-ehdotuksia.
Lisätietoja:
lääkintöneuvos Merja Saarinen, STM, puh. (09) 160 74030 (influenssapandemia)
ylitarkastaja Antti Närhinen, STM, puh. (09) 160 73175 (tasa-arvo)
lakimies Riikka Laakso, STM, puh. (09) 160 74007 (lasten lääkkeet)
ylilääkäri Eero Lahtinen, STM, puh. (09) 160 74032 (mielenterveys)
hallitusneuvos Esa Lonka, työministeriö, gsm 050 396 0198 (työaika)
hallitusneuvos Liisa Heinonen, työministeriö, gsm 050 396 0155 (väestökehitys
ja inhimillinen pääoma)