Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Vuoden 2005 tiedotearkisto « Vähemmistövaltuutettu moittii Lahtea romanien asumisasioissa
Vähemmistövaltuutettu on
antanut romanien asumistilannetta Lahdessa koskevan kannanoton. Kannanotto
perustuu neljän yksittäisen romanin vähemmistövaltuutetulle tekemään pyyntöön
puuttua kunnallisen vuokra-asunnon saamiseen ja vaihtamiseen liittyviin ongelmiin.
Vähemmistövaltuutettu katsoo, että kyseessä olevissa tapauksissa romanien
perustuslaillista oikeutta omaan kulttuuriin ei ole kunnioitettu. Myöskään
asiakkaiden perusoikeudet asumiseen ja sosiaaliturvaan eivät ole toteutuneet.
Kaikki neljä romania ovat olleet vähemmistövaltuutetun toimiston asiakkaita jo
vuonna 2004. Kahdessa tapauksessa on kyse asunnottomuudesta ja kahdessa asunnon
vaihtamisesta. Asian toisena osapuolena on ollut Lahden kaupungin omistama
vuokrataloyhtiö Lahden Talot Oy.
Vähemmistövaltuutetun toimisto neuvotteli tapauksista puhelimitse Lahden Talot
Oy:n ja Lahden kaupungin sosiaalitoimen kanssa useita kertoja. Kun
asunnonhakijoiden tilanteissa ei tapahtunut myönteistä kehitystä,
vähemmistövaltuutetun toimisto lähetti viime heinäkuussa Lahden Talot Oy:lle ja
Lahden kaupungille selvityspyynnöt.
Valtuutetun asiakkaina olleiden romanien yhteydenotoista sekä Lahden Talot Oy:n
ja Lahden kaupungin antamista selvityksistä muodostuvan kokonaisuuden
perusteella vähemmistövaltuutettu katsoo, että Lahden kaupungin ja Lahden Talot
Oy:n toiminnassa on ollut useita puutteita ja laiminlyöntejä.
Lahden kaupunki ja Lahden Talot Oy ovat osoittaneet selvitysprosessissa
toistuvasti piittaamattomuutta viranomaisen salassapitovelvoitteita kohtaan.
Asiakirjojen salassapitovelvoitetta ei noudatettu ja luottamus viranomaisen
vaitiolovelvollisuuteen on vaarantunut.
Kaupunki on pyrkinyt selvittämään romanien asumisen ongelmia järjestämällä
yhteistyötä romanien edusmiesten kanssa. Neuvotteluissa unohdettiin kuitenkin
itse asianosaiset, sillä asunnonhakijoiden ongelmatilanteista keskusteltiin
heidän tietämättään. Menettely on omiaan herättämään lisää epäluuloja
viranomaistoimintaa kohtaan ja saattaa herättää ristiriitoja myös
romaniyhteisön sisällä.
Lahden Talot Oy:n ja Lahden kaupungin antamat selvitykset valtuutetun
esittämistä yksittäistapauksista ovat osin puutteellisia eikä niissä oteta
huomioon monia asunnontarpeeseen tai asunnonvaihtamiseen merkittävästi
vaikuttavia seikkoja. Räikeimmässä tapauksessa huomiotta jää asunnostaan
asumisongelmien vuoksi häädetyn henkilön kehitysvammaisuus.
Vähemmistövaltuutettu on antanut Lahden kaupungille ja Lahden Talot Oy:lle
useita suosituksia ja ohjeita ja on pyytänyt ilmoittamaan 9.tammikuuta 2006
mennessä toimenpiteistä, joihin kannanotossa esille tuotujen henkilöiden
perusoikeuksien turvaamiseksi ja asumisasioiden järjestämiseksi ryhdytään.
----
Lisätiedot: vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen, puh. 010 60 47004
ylitarkastaja Pirjo Takalo, puh. 050 396 0137, pirjo.takalo@mol.fi