Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Vuoden 2005 tiedotearkisto « Työministeri Tarja Filatov: Euroopan sosiaalista ulottuvuutta vahvistettava
Työministeri Tarja
Filatov tapasi EU:n työ- ja sosiaaliasioista vastaavan komissaarin Vladimir
Spidlan OECD:n ikääntyneitä työntekijöitä koskevan foorumin yhteydessä
Brysselissä tänään tiistaina 18. lokakuuta.
Tapaamisessa ministeri korosti Euroopan sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamisen
tärkeyttä ja työmarkkinajärjestöjen kanssa käytävää vuoropuhelua vaikeiden
asioiden valmistelussa.
Filatov uskoo, että sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen lujittaa myös
kansalaisten luottamusta Euroopan unioniin. Keskustelun tarkoitus oli
valmistautua epäviralliseen Sosiaaliseen kolmikantahuippukokoukseen Lontoossa
24.lokakuuta.
OECD:n ikääntyneiden työllisyyttä käsittelevään korkean tason kokoukseen (elsa
comittee) Filatov oli kutsuttu pitämään johdantopuheenvuoro, koska Suomessa
ikääntyvien työllisyys on kohentunut voimakkaasti.
Foorumissa käsiteltiin ikääntyvien työntekijöiden työllisyyden parantamista.
Ikääntyvien työntekijöiden kysynnän nostamisessa on neljä tärkeää kovaa koota:
kysyntä, kyvykkyys, kannustus ja kynnykset, sanoo Filatov.
- On vaikutettava ikääntyneen työvoiman kysyntään: Työnantajien asenteita on
muokattava ikääntynyttä työvoimaa arvostavaksi, ikädiskriminaatiosta on
päästävä eroon ja yritysten ikääntyneen työvoiman kustannuksia on alennettava muun
muassa.
- On parannettava työvoiman kyvykkyyttä. Ikääntyneen työvoiman ammattitaidon ja
työkyvyn parantaminen, koulutus, elinikäinen oppiminen sekä kuntoutus ja
työterveyspalvelut ovat tärkeitä.
- Työnteon kannusteita voidaan parantaa joustavalla eläkeiällä, joka kannustaa
pidempään työntekoon, mutta myös osa-aikaeläkejärjestelyillä, jotka
mahdollistavat ikääntyneiden jatkamisen työelämässä.
- Ikääntyneiden työnteon kynnyksiä voidaan alentaa työhyvinvointia lisäämällä,
kehittämällä työelämän laatua ikääntyvien tarpeita paremmin huomioon ottaviksi
sekä mm. johtamista ja työaikajärjestelyjä parantamalla.
Työministeri Filatov korosti puheessaan, että foorumissa esillä olleen OECD:n
ikääntyvien työllisyyttä käsittelevän raportin sisältämät toimet ovat välttämättömiä
ja niitä tulee toteuttaa monien eri tahojen yhteistyöllä.
Filatov esitteli puheessaan erityistä mielenkiintoa foorumissa herättäneitä
suomalaisia työelämäohjelmia, joiden avulla Suomi on jo pitkään pyrkinyt
lisäämään työelämän vetovoimaa ja parantamaan ikääntyvien työntekijöiden
koulutustasoa.
Foorumin taustalla on OECD:n vuonna 2001 käynnistämä maatutkinta ikääntyneistä
työntekijöistä. Suomen lisäksi maatutkintaan on osallistunut 20 muuta OECD:n
jäsenmaata. Raporteissa analysoidaan jäsenmaissa ilmeneviä ikääntyviin
kohdistuvia työllisyysesteitä, arvioidaan maiden toimenpiteiden
johdonmukaisuutta ja tehokkuutta sekä esitetään toimenpidesuosituksia
hallituksille ja työmarkkinaosapuolille. OECD on laatinut näiden maatutkintojen
pohjalta yhteenvedon, jonka vuoksi Brysselissä 17.–18.10.2005 pidettävä foorumi
on järjestetty.
Filatov tapasi myös Ranskan työministerin Gérard Larcherin. He
keskustelivat Suomen EU:n puheenjohtajuuskaudesta vuoden 2006 jälkipuolella.
- - - - - - - - - - - - - - - -
Lisätiedot:
Työmarkkinaneuvos Eero Polus, työministeriö, puh. 010 60 48035
Hallitusneuvos Liisa Heinonen, työministeriö, puh. 010 60 48017
sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@mol.fi