– Asuminen on kotitalouksille edelleen resurssikysymys: tulonjako on epätasainen ja kotitalouksien tulot vaihtelevat suuresti. Yhdelle edullinen vuokra-asunto on toiselle mahdoton valinta.

Kaikkien talouksien asumismenojen osuus oli vuonna 2003 kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista 16,7 prosenttia. Vuokra-asunnoissa asuvien osuus oli 21,8 prosenttia ja omistusasunnoissa asuvien osuus oli 15 prosenttia, työministeri Tarja Filatov totesi valtiovallan tervehdyksessään Asukasliiton valtakunnallisessa asumisalan seminaarissa tänään 29. lokakuuta Lahdessa.

Kaikkein pienituloisimpien vuokra-asunnossa asuvien talouksien asumismenojen osuus käytettävissä olevista tuloista oli vuonna 2003 27,4 prosenttia ja suurituloisimpien 15,1prosenttia. Nämä osuudet ovat vuodesta 1990 nousseet sen vuoksi, että vuokrien nousu on ollut huomattavasti tulojen nousua suurempaa.

Asumistuki on myös merkittävä osa työttömyysturvaa ja se kohdentuu hyvin tarkasti. Asumistuen määrään vaikuttavat sekä tulot että asumismenot. Vuonna 2005 yleistä asumistukea maksettiin 437 milj. euroa 154.800 ruokakunnalle. Siitä 270 miljoonaa euroa maksettiin ruokakunnille, joissa ainakin toinen puolisoista oli työtön.

Asumistuen saajat ovat usein työttömiä tai pätkätyöläisiä, joiden asumistuen oikea mitoittaminen aiheuttaa ongelmia. Tällä hetkellä asumistuki lakkaa liian alhaisella tulotasolla ja sen tuloprogressio on liian jyrkkä. Yksin asuvalla asumistuki lakkaa asuinpaikasta riippuen 1.065 - 1.245 euron kuukausituloilla. Pätkätyöläisen työllistyessä tulojen noususta hupenee yli puolet asumistuen tuloprogressioon ja verojen maksuun. Sitä voidaan pitää kohtuuttomana.

Tarve kehittää yleistä asumistukijärjestelmää on noussut viime aikoina vahvasti esille. Asumistuessa hyväksyttävien asumismenojen alhainen taso suhteessa todellisiin asumismenoihin on nostanut esille toisaalta tukijärjestelmän mutkikkuuden ja toisaalta johtanut yhä lisääntyvään tarpeeseen täydentää asumistukea toimeentulotuella.

Jotta asumistuki osaltaan tukisi työvoiman saatavuutta ja tukisi riittävästi matalapalkkaisten, pätkätyöläisten sekä työuraansa aloittavien asumismenoja, sen tulisi ulottua nykyistä huomattavasti korkeammalle tulotasolle, niin kuin se 1990-luvun alussa ulottuikin. Nyt asumistukea saavat lähinnä perusturvan piirissä olevat työttömät ja yksinhuoltajat. Samalla asumistuen tuloprogressio myös lievenisi.

Tukea myönnetään nykyisin pysyvien kuukausitulojen perusteella. Kun on kysymys vuoroin työssä, vuoroin työttömänä olevista henkilöistä tai pätkätyöläisistä, pysyvän kuukausitulon määrittely ei ole aivan helppoa.

Jos tukea myönnettäisiin ensisijaisesti verotuksesta saatavien tietojen perusteella, pienet lisäansiot eivät heti leikkaisi asumistukea ja söisi työnteosta saatavaa hyötyä.  Mutta toisinpäin tulojen pienentyessä esimerkiksi työttömyyden vuoksi, asumistuki vastaisi liian hitaasti alentuneeseen tulotasoon ja toimeentulotuen tarve kasvaisi.

Tavoitteeksi tulisi asettaa entistä toimivampi asumistuki, jolla alennettaisiin pienituloisten asumismenot kohtuulliselle tasolle. Lisäksi olisi hyvä, jos tukijärjestelmä olisi myös yksinkertainen. Hieman mutkikkaampaakin järjestelmää voidaan puolustaa silloin, kun se palvelee oikeudenmukaisuutta ja kohdentaa niukat voimavarat mahdollisimman tarkasti.

Pitäisikin miettiä voidaanko kehittää pitkäaikaistyöttömille suunnattua kolmen kuukauden liukumaa siten, että se koskisi muitakin työttömiä ja pätkätyöläisiä. Eli asumistukea ei pienennettäisi esimerkiksi puoleen vuoteen kohtuullisen ansiotason paranemisen vuoksi. Tämä kannustaisi satunnaisten töiden vastaanottamiseen.