Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « Vuoden 2006 tiedotearkisto « Hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2007: Voimakas panostus työttömien aktiivitoimiin
Vuoden 2006 alussa
käynnistynyttä työmarkkinatukiuudistusta jatketaan. Tavoitteena on siirtää
työmarkkinatuen painopistettä passiivituesta aktiivitukeen. Työllistymistä sekä
työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamista parannetaan. Työhallinto ja
yksityiset henkilöstöpalveluyritykset ryhtyvät yhteistyöhön, jolla nopeutetaan
työllistymistä ja helpotetaan avoimien työpaikkojen täyttymistä. Työnhakijoita
kannustetaan ammatilliseen ja alueelliseen liikkuvuuteen.
Työhallinnolle esitetään määrärahoja yhteensä 1 938 miljoonaa euroa. Se on 27
miljoonaa vähemmän kuin vuoden 2006 talousarviossa. Vähennys johtuu pääosin
työttömyyden alenemisesta ja turvapaikanhakijoiden määrän pienentymisestä.
Työvoimapolitiikan toimeenpanoon esitetään 1 553 miljoonaa euroa. Toimeenpanon
määrärahoista hieman alle puolet käytetään työmarkkinatukena maksettavan
työttömyysturvan menoihin. Hallitus esittää varattavaksi eri hallinnonaloilta
yhteensä 30 miljoonaa euroa valtioneuvoston käytettäväksi rakennemuutosten
työllisyydelle ja tuotantotoiminnalle aiheuttamien ennalta arvaamattomien
häiriöiden lieventämiseen. Työministeriön osuus tästä on 16 miljoonaa euroa.
Työvoimakoulutuksessa on keskimäärin 25 310 henkilöä. Työllisyysmäärärahoilla työllistetään
keskimäärin 46 440 henkilöä. Euroopan rakennerahasto-ohjelmiin esitetään 222
miljoonaa euroa. Ohjelmien piirissä on keskimäärin 4 500 työtöntä henkilöä.
Pääasiassa työttömille työnhakijoille tarkoitettujen aktiivitoimenpiteiden
piirissä arvioidaan olevan keskimäärin 96 500 henkilöä eli noin 3,8 prosenttia
työvoimasta. Vuoden 2007 työttömyysasteeksi on arvioitu 7,4 prosenttia.
Työministeriön työttömyysluvuin se vastaa 245 000:ta työtöntä. Siten
aktivointiaste on vuonna 2007 arviolta 28 prosenttia työttömistä ja
työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä olevista.
Työmarkkinatuen painopiste aktiivitukeen
Työministeriön toimialan keskeisiä yhteiskunnallisia tavoitteita ovat osaavan
työvoiman saatavuuden varmistaminen ja rakennetyöttömyyden alentaminen. Vuonna
2006 käynnistynyttä työmarkkinatukiuudistusta jatketaan vuonna 2007.
Tavoitteena on siirtää työmarkkinatuen painopistettä passiivituesta
aktiivitukeen.
Työmarkkinatuen saamisen ehtoja on muutettu ja pitkään työmarkkinatukea
saaneille tarjotaan tehostetusti työllistymistä auttavia aktiivitoimenpiteitä.
Näitä toimenpiteitä ovat muun muassa palkkatuettu työ, työharjoittelu ja
-kokeilu, työelämävalmennus, työvoimakoulutus, kuntoutus ja kuntouttava
työtoiminta. Matka-avustuksena maksettavan työmarkkinatuen enimmäiskestoa
esitetään pidennettävän kahdesta kuukaudesta neljään.
Työmarkkinatuen vastikkeellisuutta on lisätty. Mikäli 500 päivää
työttömyydenaikaista työmarkkinatukea tai työttömyyspäivärahalta siirtynyt,180
päivää työmarkkinatukea saanut työtön kieltäytyy osallistumasta hänelle
soveltuvaan työllistymistä edistävään toimenpiteeseen, oikeus työmarkkinatukeen
lakkautetaan toistaiseksi. Vuonna 2007 aktiivitoimenpiteiden piiriin tulee
lisää keskimäärin 4 000 tällaista työtöntä. Kuluvana vuonna aktiivitoimia
lisätään keskimäärin 3 000 henkilölle.
Toimenpiteet järjestetään valtion, kuntien, työvoiman palvelukeskusten ja
muiden toimijoiden kuten kansalaisjärjestöjen yhteistyönä.
Budjettiesityksessä on otettu huomioon kolmikantaisen TUPO 2 -työryhmän
toimenpide-ehdotukset työllistymistä helpottaviksi toimenpiteiksi. Määrärahan
15 miljoonan euron lisäyksestä 14,22 miljoonaa euroa on työministeriön osuus.
Tällä päästään keskimäärin 4 750 henkilön lisäykseen toimenpiteissä.
Kannustusta alueellisen ja ammatilliseen liikkuvuuteen
Työllistymistä sekä työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa parannetaan.
Palkkatuen ja työmarkkinatukisetelin käyttö yrityksissä tehdään joustavammaksi
siten, että yrityksille voidaan myöntää työllistämistukea myös määräaikaiseen
työsuhteeseen, kun työttömyys on kestänyt kuusi kuukautta. Työhallinto ja
yksityiset henkilöstöpalveluyritykset ryhtyvät yhteistyöhön, jolla nopeutetaan
työllistymistä ja helpotetaan avoimien työpaikkojen täyttymistä.
Työvoimapoliittisella aikuiskoulutuksella vaikutetaan siihen, että
työmarkkinoille saadaan riittävästi ammattitaitoista työvoimaa. Koulutuksella
huolehditaan myös jo työelämässä olevien osaamisen kehittämisestä. Koulutuksen
osuvuuden varmistamiseksi perustetaan alueelliset yhteistyöverkostot keskeisten
toimialojen järjestöjen ja yritysten kanssa. Työvoimakoulutusta kohdennetaan
erityisesti työvoimaa rekrytoiville aloille.
Työnhakijoita kannustetaan ammatilliseen ja alueelliseen liikkuvuuteen.
Liikkuvuutta edistäviin toimiin sisältyy esitys enintään 700 euron suuruisesta
matka-avustuksesta. Maahanmuuttajien osallistumismahdollisuuksia ammatilliseen
työvoimakoulutukseen lisätään. Työttömien työnhakijoiden koulutustason
nostamiseksi lisätään edelleen tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen
osuutta. Koulutuksen työelämälähtöisyyden parantamiseksi ammatilliseen
työvoimakoulutukseen sisällytetään aina ohjattua ja valvottua työssä oppimista.
Työnantajien kanssa yhdessä suunnitellun ja rahoitetun
yhteishankintakoulutuksen osuutta lisätään edelleen.
Työvoimatoimistojen palvelut tehostuvat ja Tykes-ohjelma jatkuu
Julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden
edistäminen. Työvoimapalvelun rakenteellinen uudistus saatetaan loppuun vuonna
2006. Vuonna 2007 toiminnassa on 38 työvoiman palvelukeskusta. Ne ovat
asiantuntijaverkostoja, joissa samaan toimipisteeseen on koottu vaikeimmin
työllistyvien julkiset työvoimapalvelut sekä kuntien sosiaali- ja terveystoimen
sekä Kansaneläkelaitoksen palvelut.
Työvoimatoimistoihin perustetuissa työnhakukeskuksissa panostetaan
työnhakijoiden omatoimisen työnhaun tukemiseen ja työnhakijoiden opastamiseen
työnhaussa. Työnantajapalvelut tuotetaan yhä enemmän yhteistyössä muiden
yrityspalvelujen ja elinkeinoelämän kanssa. Asiakaspalvelussa lisätään
verkkopalveluja. Tiedottavat palvelut tuotetaan entistä enemmän verkkopalveluina,
jotka tarjoavat tietoa työ- ja koulutusmahdollisuuksista, työelämästä ja
työmarkkinoista. Verkkopalvelujen avulla tehostetaan asiakaspalvelua ja parannetaan
palvelujen saatavuutta.
Työhyvinvointia ja tuottavuutta edistävää Tykes-ohjelmaa esitetään
jatkettavaksi ja ohjelman määrärahat pidettäväksi kuluvan vuoden tasolla.
------------------
Lisätietoja:
Talousjohtaja Jukka Lumenko, työministeriö, puh. 010 60 48941, sähköposti etunimi.sukunimi@mol.fi
Erikoissuunnittelija Timo Määttänen, työministeriö, puh. 010 60 48950,
sähköposti etunimi.sukunimi@mol.fi