Olet sivulla: Etusivu « Työ- ja elinkeinotoimistot « Uutiset « Uutisarkisto 2009 « Vuorotteluvapaa vakinaistuu v. 2010 alusta
Vuorotteluvapaajärjestelmästä tulee pysyvä vuoden 2010
alusta. Vuorotteluvapaalakiin ei ole tulossa muita muutoksia.
Vuorotteluvapaalla työntekijä vapautuu
määräajaksi työstä ja työnantaja palkkaa vastaavaksi ajaksi työ- ja elinkeinotoimistossa
työttömänä työnhakijana olevan henkilön.
Vuorotteluvapaalla oleva saa vuorottelukorvausta. Ansioturvan
vuorottelukorvaus oli vuonna 2008 keskimäärin 965 euroa kuukaudessa.
Vuorotteluvapaa rahoitetaan niin, että peruspäivärahan suhteellisen osuuden maksaa valtio ja loppuosa rahoitetaan työnantajan ja palkansaajien työttömyysvakuutusmaksulla sekä työttömyyskassojen jäsenmaksuilla.
Vuodesta 1996 alkaen vuorotteluvapaan on aloittanut lähes 160 000 henkilöä.
Lisätiedot työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteesta,
linkki oikealla.