Olet sivulla: Etusivu « Kehittäminen « Työelämän kehittämisohjelma Tykes « Toimintamuodot
Työelämän
kehittämisohjelma Tykes tukee työpaikkojen hankkeita,
joissa johto ja henkilöstö etsivät ja kehittävät yhdessä toimintatapojaan,
asiantuntijaverkostoja hyväksi käyttäen.
Kukin
työpaikka tuntee itse parhaiten oman tilanteensa, omat tarpeensa ja
tavoitteensa. Oikean tiedon ja asiantuntijoiden avulla kehittämisen tarpeet ja
mahdollisuudet selkiytyvät: voidaan käynnistää hanke, jonka tuloksista on
yritykselle tai yhteisölle konkreettista hyötyä.
Kehittämishankkeiden tukemisen lisäksi ohjelman toimintaan kuuluu kehittämisen tiedon ja osaamisen vahvistaminen ja levittäminen.
Tykes-ohjelman kehittämishankkeet jakautuvat toimintamuodon mukaan neljään ryhmään. Tavoitteittensa ja tarpeittensa mukaisesti hanke voi kuulua: