Olet sivulla: Etusivu « Työnhakijan palvelut « Töihin ulkomaille « Työnhaku Euroopasta, EURES « Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla « Muut mahdollisuudet lähteä ulkomaille
EU:n
Nuorisotoimintaohjelma Youth in Action
EU:n Youth in Action -ohjelman tavoitteena on edistää
nuorten aktiivista kansalaisuutta sekä liikkuvuutta Euroopan unionin maiden
välillä. Tavoitteena on myös tukea eurooppalaista nuorisoalan yhteistyötä sekä
tiedon ja kokemusten vaihtoa. Ohjelma on tarkoitettu 13-30
-vuotiaille nuorille ja nuorten parissa toimiville (ei ikärajaa). Ohjelman alle
mahtuu useita eri hankemuotoja ryhmätapaamisista Eurooppalaiseen
vapaaehtoispalveluun.
Työleirit
Kansainväliset työleirit ovat hyvä keino tutustua kohdemaan kulttuuriin ja
tehdä samalla vapaaehtoistyötä monikulttuurisessa ryhmässä paikallisen
yleishyödyllisen tahon hyväksi. Leirit kestävät yleensä 2-3 viikkoa ja niitä
järjestetään eri puolilla maailmaa, pääsääntöisesti kesäisin. Työleirien
osanottajat ovat yleensä 18-30-vuotiaita, mutta
yläikärajaa ei ole. Leirityöstä ei makseta palkkaa, vaan työtä tehdään ruokaa
ja majoitusta vastaan.
Kansainvälisille työleireille voi hakea mm. Kansainvälisen Vapaaehtoistyö ry:n
(KVT) ja Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kautta.