Siirry suoraan sivun sisältöön
Pienennä tekstiä
Suurenna tekstiä
 
 
Etusivu  |  Työnhakijan palvelut  |  Työnantajan palvelut  |  Työsuhdeasiat  |  Koulutus ja ammatinvalinta  |  Yrittäjyyspalvelu  |  Paikalliset TE-palvelut  |  Ajankohtaista  | 
 

Olet sivulla:   Etusivu  «  Työnhakijan palvelut  «  Työnhaku Suomessa  «  Matka-avustus

Matka-avustus

Työmarkkinatukeen oikeutetulle henkilölle, joka ottaa vastaan työn työssäkäyntialueensa ulkopuolella, voidaan maksaa työmarkkinatukea matka-avustuksena. Tuen maksaminen perustuu työ- ja elinkeinotoimiston harkintaan.

Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että työ on kokoaikatyötä ja kestää vähintään kaksi kuukautta. Matka-avustusta voidaan maksaa työsuhteen aikana enintään neljältä kuukaudelta.

Matka-avustus on tarkoitettu sellaisille työttömille, jotka muuten eivät voisi taloudellisista syistä johtuen ottaa vastaan työtä työssäkäyntialueensa ulkopuolelta.

Avustusta on haettava hyvissä ajoin ennen työn alkamista.

Tulostettava versioTulostettava versio

Aiheeseen liittyvää

 
Palaute | Sivukartta | Tietoa mol.fi-palvelusta
© Työ- ja elinkeinoministeriö | Sivu päivitetty 04.01.2013
Sivun ylälaitaan